Otteluennakot

Edustuksen kotiavaus sunnuntaina Pyynikillä – esiotteluna B-junioreiden kauden avaus

TamU-K pelaa tulevana sunnuntaina kauden ensimmäisen ottelunsa Pyynikin kotistadionilla. Luvassa on sininen iltapäivä, sillä ennen edustusjoukkueen klo 15 alkavaa ottelua UrPSia vastaan seuran B-juniorit avaavat oman kautensa klo 13 alkavalla ottelulla PJK:ta vastaan. Kulinaristisista nautinnoista vastaa ravintola 4 Vuodenaikaa, joka tuo jälleen grillinsä Pyynikille, Maukkaita raakamakkarahodareita on tarjolla jo B-junioreiden ottelun aikana.

Sarjakauden avauksessa tarjolla revanssi Pelikassien vieraana

Sinipaitojen toinen kausi Nelosessa alkaa pitkän odotuksen jälkeen huomenna lauantaina, kun joukkue matkaa Soppeenharjun tekonurmelle Pelikassien vieraaksi. Seuralle paikka on tuttu Kutosen kaudelta, mutta joukkueessa ei ole mukana yhtään pelaajaa Pelikasseja vastaan kaudella 2012 pelanneesta joukkueesta. Nykyinen päävalmentaja Mika Suonsyrjä toki kuului tuolloin joukkueen vahvuuteen, mutta hänkään ei ollut sairastumisen takia mukana kevätkaudella Soppeenharjulla pelatussa ottelussa.

Sinipaitojen kausi lähtee uudelleen käyntiin sunnuntaina Hämeenlinnassa

Sinipaitojen cup-ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun edustusjoukkue matkaa Hämeenlinnaan Suomen Regions’ Cupin toisen kierroksen otteluun paikallista Härmää vastaan. Ottelun pelataan Pullerin kentällä kello 13.00 alkaen. Ottelu on joukkueelle vasta kevään toinen ottelu ulkokentillä, ja on tärkeä osa valmistautumista noin viikkoa myöhemmin alkavaan Nelosen kauteen.

TamU-K haastaa torstaina liigajoukkue IFK Mariehamnin Suomen Cupissa

Tästä on haaveiltu pitkään. Sinipaidat pelaavat tulevana torstaina neljän vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa liigajoukkuetta vastaan, kun arpa heitti Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelun vastustajaksi IFK Mariehamnin. Edellinen vastaava ottelu pelattiin huhtikuussa 2011, kun TamU kohtasi Liigacupin finaalissa sittemmin alempiin sarjoihin siirtyneen FC Hongan. Ahvenanmaalaisia vastaan TamU puolestaan pelasi edellisen kerran Ratinassa Veikkausliigakaudella 2010. Torstaina pelipaikkana on tuttuun tapaan Pirkkahallin C-halli, jossa ottelu alkaa klo 19.00. Jonojen välttämiseksi paikalle kannattaa tulla jo hyvissä ajoin.

Suomen Cup jatkuu lauantain alkuillan NePa-kohtaamisella

TamU-K pelaa lauantaina Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelun Nekalan Pallon vieraana. Ottelu alkaa Pirkkahallin C-hallissa klo 18.15, ja siihen on vapaa pääsy molempien seurojen jäsenkorteilla. TamU-K:n osalta myös viime vuoden kortti kelpaa. Myös alle 16-vuotiaat pääsevät otteluun maksutta, mutta muilta peritään 5 euron pääsymaksu, josta saadut tuotot jaetaan tasan seurojen kesken. ”Erittäin tärkeä peli meille. Harjoituspelit Tampereella ovat kiven alla ja Cup rytmittää harjoituskautta hienosti. Olisi mahtavaa edetä ensi kertaa seurahistoriassa pelaamaan liiton sarjojen joukkueita vastaan”, toteaa TamU-K:n päävalmentaja Mika Suonsyrjä.

Suomen Cup jatkuu keskiviikon myöhäisillan paikallisottelulla

Suomen Cup jatkuu Sinipaitojen osalta tänään keskiviikkona myöhäisillan ottelulla, jota isännöi paikalliskilpailija PP-70. Cupin toisen kierroksen ottelu pelataan Pirkkahallin C-hallissa jo tutuksi tulleeseen aikaan klo 22.30 alkaen. Ottelun voittaja kohtaa Suomen Cupin kolmannella kierroksella niin ikään Tampereen piirin Nelosessa pelaavan Nekalan Pallon.

Suomen Cup käyntiin perjantain myöhäisottelulla

Talven pitkä odotus on tänään ohi, kun TamU-K palaa kilpakentille Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa. Vastustajaksi myöhäisillan otteluun saapuu raumalaisseura Pallo-Iirojen a-juniorijoukkue. Koska Suomen Cupin säännöt eivät salli juniorijoukkueiden osallistumista, joukkue pelaa nimellisesti Pallo-Iirojen kakkosjoukkueena. Ottelu pelataan Pirkkahallin C-hallissa perjantaina klo 22.30 alkaen.

Kausi huipentuu nousukarsintaan Rauman Äijänsuon stadionilla

TamU-K:n vaiherikas kausi Nelosessa huipentuu lauantaina, kun joukkue matkustaa FC Rauman vieraaksi nousukarsintaotteluun. Äijänsuon stadionilla klo 17.00 alkaen pelattavassa ottelussa ratkaistaan, kumpi joukkue pelaa ensi kaudella Tampereen ja Satakunnan piirien yhteisessä Kolmosessa. Sinipaidoille nousu olisi jo kolmas peräkkäinen. Myös FC Rauma hinkuu tosissaan ylemmälle sarjatasolle, joten tiedossa on huikea taistelu Kolmosen paikasta. Tampereelta otteluun on lähdössä kaksi bussilista kannattajia: paikkoja on vielä muutamia jäljellä, ilmoittaudu mukaan! Luvassa on huikeaa draamaa ja suuria tunteita – joko sarjanousun euforiaa tai tappion karvasta kalkkia.

Sarjakauden päätösottelussa suuret panokset

TamU-K:n sarjakausi huipentuu lauantaina Tervakoskella pelattavaan Nelosen päätöskierroksen otteluun, jossa vastassa on Pato ja panoksena paikka Nelosen nousukarsintaottelussa, joka pelattaisiin viikkoa myöhemmin joko FC Raumaa tai porilaisseura MuSan kakkosjoukkuetta vastaan. Sinipaidoille riittää ottelusta erinomaisen maalieron turvin tasapeli, jos NePa ei mätä samalla kellonlyömällä alkavassa ottelussaan palloja FJK:n verkkoon aivan silmittömiä määriä. Ottelua edeltävällä viikolla hyvin harjoitellut ja suurta motivaatiota pursuava TamU-K ei kuitenkaan lähde otteluun varmistelemaan mitään, vaan tästäkin ottelusta on tuttuun tapaan haussa voitto.

Vain voitto kelpaa Sinipaidoille kauden viimeisessä kotiottelussa

Sinipaitojen taistelu sarjanoususta jatkuu sunnuntaina, kun kauden viimeiseen kotiotteluun Pyynikille saapuu vieraaksi LeKi-futis. Vaikka lempääläläiset ovat jo varma putoaja tämän kauden Nelosesta, ei joukkuetta voi missään nimessä aliarvoida. Kesäkuun kohtaamisessa Sääksjärvellä TamU-K sai tehdä täyden päivätyön täysien pisteiden saamiseksi, ja talvella lempääläläiset onnistuivat pudottamaan Sinipaidat Suomen Cupista heti kättelyssä. Ottelusta TamU-K tarvitsee ehdottomasti voiton. Perjantain VaKP-NePa -ottelun tuloksesta riippuen se voi jopa riittää Nelosen kakkossijan ja nousukarsintapaikan varmistamiseen, ja joka tapauksessa helpottaisi oloa ennen viimeisen sarjakierroksen vierasottelua Tervakosken Patoa vastaan.