Historia

TUK ry

Tampere Unitedin kannattajat ry (TUK ry) perustettiin 11.9.2009 kannattajien toimesta tukemaan Tampere Unitedia niin taloudellisesti kuin aatteellisestikin. Tavoitteena oli yhdistää koko TamU-yhteisön voimat seuran auttamiseksi sen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, ja kerätä varoja osakeostoja varten. Samalla yhdistys toi seuran ja sen kannattajat lähemmäksi toisiaan.

Yhdistyksen periaate olla vain kannattajien seuraa tukeva yhdentymä koki kuitenkin muutoksen kun Tampere United tuomittiin Palloliiton toimesta pelikieltoon keväällä 2011 sekavien vaiheiden jälkeen. Kannattajayhdistys otti asiakseen palauttaa sinivihreät värit tamperelaiselle jalkapallokartalle ja jo heti kesällä 2011 Tampere Unitedin kannattajat pelasivat harrastesarjan pelejä.

TamU-K

Kun tuli selväksi, että Tampere United ei tule ilmoittamaan joukkuetta alimmalle sarjatasolle tai saa sarjapaikkaa ylemmiltä tasoilta kaudella 2012, asetti kannattajayhdistys oman joukkueensa alimmalle sarjatasolle kaudeksi 2012. Joukkueen nimeksi valittiin TamU-K, koska nimellä Tampere United pelaaminen ei ollut mahdollista. TamU-K pelasi kaudella 2012 Palloliiton Tampereen piirin Kutosta ja nousi kauden päätteeksi Vitoseen nousukarsintojen kautta. Nousun ratkaisseen ottelun yleisömäärä Pyynikin urheilukentällä oli 441, ja kauden mittaan muissakin TamU-K:n otteluissa nähtiin sarjatasoon nähden suuria yleisömääriä.

Kaudella 2013 TamU-K saavutti jälleen sarjanousun, ja kotiotteluiden yleisökeskiarvokin oli jo reippaasti yli sata. Kausi 2014 päättyi jälleen nousukarsintaan. Vieraissa FC Raumaa vastaan pelattuun ratkaisuotteluun matkusti yli satapäinen kannattajajoukko, joka joutui pettymään kun nousu kariutui niukimmalla mahdollisella tavalla rangaistuspotkukilpailussa. Edustusjoukkueen kotikentäksi vakiintui Pyynikin urheilukenttä, jossa yleisökeskiarvo oli jo lähes 200 katsojaa. Kakkosjoukkue pelasi Kutosessa, ja seuran junioritoiminnan aloittamisen myötä eri piirin- ja kaupunginosasarjoissa nähtiin lukuisia TamU-K:n juniorijoukkueita.

Kaudella 2015 TamU-K pelaa Nelosessa ja toimii seuran, Tampere Unitedin, lipunkantajana suomalaisessa jalkapalloyhteisössä. TamU-K:n kakkosjoukkue pelaa Kutosessa, ja lisäksi juniorisarjoissa pelaa eri ikäkausijoukkueita nuorimmista 2008 syntyneistä aina B-junioreihin saakka.

Tampere United tulee takaisin

Keväällä 2015 TUK ry ja Jalkapalloseura Tampere United ry tiedottivat, että kannattajat ottavat emoseuran haltuunsa, ja vanha kunniapuheenjohtaja Jyrki Laihon vetämä hallitus astuu taustalle. Kausi 2015 on siirtymävaihe, jonka aikana tehdään tarvittavat valmistelut, jotta Tampere United voi palata pelikentille kaudella 2016. Silloin jalkapalloa pelaa jälleen se sama seura, joka on saavuttanut muun muassa kolme Suomen mestaruutta, yhden Suomen Cupin voiton ja useana vuonna merkittävää menestystä eri eurocupeissa.

Lue seurojen yhteinen tiedote osoitteesta www.tampereunited.fi/tamu-tekee-paluun.