Sinipaitojen kausi lähtee uudelleen käyntiin sunnuntaina Hämeenlinnassa
Sinipaitojen cup-ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun edustusjoukkue matkaa Hämeenlinnaan Suomen Regions’ Cupin toisen kierroksen otteluun paikallista Härmää vastaan. Ottelun pelataan Pullerin kentällä kello 13.00 alkaen. Ottelu on joukkueelle vasta kevään toinen ottelu ulkokentillä, ja on tärkeä osa valmistautumista noin viikkoa myöhemmin alkavaan Nelosen kauteen.
TamU-K:n menestys Regions’ Cupissa on ollut aiemmilla kausilla vaihtelevaa. Kaudella 2013 joukkue eteni aina viidennelle kierrokselle asti, mutta viime vuonna pelit jäivät yhteen, kun Sisu-Pallo voitti Sinipaidat Seinäjoella numeroin 4–2 (3–2).
Tällä kaudella Sinipaidoilla on koossa joukkue, jolla Regions’ Cupissa voisi jälleen tavoitella menestystä. Kilpailussa on mukana Kolmosessa ja sitä alempana pelaavia seuroja, joten jopa koko kilpailun voittaminen on Nelosen joukkueelle realistinen, joskin kova tavoite.
Sinipaidat joutuvatkin heti ensimmäisessä ottelussa kovaan testiin, sillä Hämeenlinnan ykkösjoukkueeksi talvella yllättäen noussut Härmä pelaa tulevallakin kaudella Kolmosessa. Kautensa TamU-K:n tapaan Suomen Cupissa jo talvella aloittanut joukkue harjoittelee hyvissä olosuhteissa ja on vahvistunut tulevalle kaudelle. Suomen Cupissa lähtö tuli kolmannella kierroksella, jossa Härmä sinnitteli Kakkoseen tulevaksi kaudeksi noussutta MuSaa vastaan 0–0 -tilanteessa jatkoajalle, mutta hävisi lopulta selvin luvuin 0–3. Tätä ennen Härmä oli kaatanut Tampereen piirin Nelosesta tutun VaKP:n selvin luvuin 0–4 (0–2) cupin toisen kierroksen ottelussa.
Päävalmentaja Mika Suonsyrjälle aiheuttaa harmaita hiuksia joukkueen pelaamattomuus ja terveystilanne. ”Me emme ole päässeet pelaamaan riittävästi viimeisen kuukauden aikana erinäisistä syistä. Toivottavasti tiistainen rämpiminen puhalsi ruostetta otteista”, päävalmentaja toteaa ja jatkaa, ”Joukkueessa on ollut valtava määrä pieniä kolhuja ja erilaisia sairasteluita, joten täydessä pelikunnossa olevia pelaajia on rajatusti käytössä. Varmaa on kutenkin, että tämä peli kiinnostaa ja lähdemme ryöstö mielessä Hämeenlinnaan.”
Suomen Regions’ Cupin 2. kierroksen ottelu Härmä – TamU-K sunnuntaina 12.4. kello 13.00 Pullerin kentällä Hämeenlinnassa. Tule paikan päälle vaikkapa kannattajien bussilla, tai seuraa ottelun kulkua Twitteristä!