Vaativa Kriikkula ei tyydy vähään

Sami Kriikkula

Kun Sami Kriikkula oli täräyttänyt pallon pilkulta verkkoon nousukarsintaottelussa FC PaPoa vastaan, sain häneltä seuraavana aamuna tekstiviestin, jossa luki: ”Määhän sanoin, että haluan tehdä karsintapelissä maalin.” Viesti oli vastaus kommenttiin rankkarin täydellisestä luonteesta, sillä veto ei ollut vain ristikkoa ohimennessään lipaisevan tarkka, vaan myös äärimmäisen voimakas. Itseltään ja kanssapelaajiltaan paljon vaativa Kriikkula ei vähempään tyytynyt.

Uransa jalkapallon parissa Sami Kriikkula aloitti Merikarvian Innon riveissä juniorina. Satakunnan pohjoisimman kaupungin 3500:sta asukkaasta ei kuitenkaan löytynyt tarpeeksi samanikäisiä pelaajia joukkueen muodostamiseen, joten ikäluokan toiminta hiipui muutaman kauden jälkeen. Seuraava joukkue löytyi neljänkymmenen kilometrin päästä. ”Kiitos vanhemmille että pääsin pelaamaan. Taso oli mitä oli, eli jokainen vanhempi ei olisi ajanut kahta kertaa viikossa sinne. Jalkapallo pysyi mukana sen ansiosta.”, kiittelee Kriikkula ja jatkaa: ”ikävuodet 14-18 harjoittelin kuitenkin enimmäkseen itse ja veljeni kanssa.”

Kriikkula muutti Merikarvialta Poriin opiskelemaan restonomiksi ja päätti liittyä Musan Salaman joukkueeseen, joka pelasi tuolloin kakkosta. Alku ei ollut helppo itsekseen harjoittelemaan tottuneelle nuorukaiselle. ”Kyllä pallo pysyi koukussa ihan kohtuullisesti, mutta olihan se mun reenaaminen muuten aika hirveetä katsottavaa ja mulle naureskeltiinkin aluksi. Kova pää mulla oli enkä olisi muuten kestänyt kaikkea vittuilua ja sitä, että suunnilleen joka jätkä tulee reeneissä sukille niin kovaa kuin pääsee.”, Kriikkula manaa. ”Mutta kyllä kaikkien mielipiteet kääntyivät lopulta positiivisiksi ja MuSasta jäi erittäin hyviä muistoja. Ja harva ihminen niin pienellä reenaamisella ja vaatimattomilla junnuvuosilla ylipäänsä kampeaa itseään pelaamaan yhtään mihinkään.”

Kauden 2007 jälkeen Kriikkula lähti Englantiin suorittamaan opiskeluihin liittyvää työharjoittelua Ipswich Townin organisaatioon. Seuran suhdetoimintaan keskittyneen harjoittelun ohessa hän pelasi yhdeksänneksi korkeimmalla sarjatasolla Regions Premier Leaguessa läheisen Woodbridge Townin joukkueessa. ”Siellä sai taskurahaa ja varusteet maksettiin. Toiminta oli kohtuu ammattimaista jo sillä tasolla, sitä voisi hyvin verrata Suomen kakkosdivariin. Vastustajatkaan eivät olleet läpihuutojuttuja ja lahjakkaimmat kaverit siirtyivät aina välillä Conferenceen tai hiukan sen alapuolelle.”

Englannista palattuaan Kriikkulalle huhuiltiin jo paikkaa ykkösdivarissa ja Ruotsin kakkosdivarista tarjottiin sopimusta. ”Ikinä en sinne valitettavasti opiskelujen takia lähtenyt, ja se harmittaa edelleen.”, hän muistelee. MuSassa Kriikkula osallistui pelaamisen ohessa valmentajakursseille ja oli saman seuran c-junioreiden apuvalmentajana. ”Kun seuraa paljon kansainvälistä jalkapalloa, pelaa itse ja valmentaa siinä sivussa, luo mielenkiintoisen kombinaation. Alkaa hahmottaa, mitä kentällä tapahtuu ja mitä siellä pitäisi tapahtua. Olen sitä mieltä, että jokaisen pelaajan, joka pelaa jossain määrin tosissaan, pitäisi mennä valmentamaan pikkujunnuja. Koska pelaajilla ei ole taitoa, nopeutta tai mitään muutakaan, ratkaisee sijoittuminen, ja pienellä kentällä on helppo hahmottaa minne pitäisi liikkua ja minne pelata pallo. Se antaa valtavasti omaan pelaamiseen.”

Tampereelle Kriikkulan toi työ pankkialalla syksyllä 2010. Aluksi hän harjoitteli Ilves-Kissojen mukana, mutta vaihtoi pian TPV:n rinkiin. ”Reenasin myös Jazzin kanssa ja meillä oli sopimus valmiina, jos olisin muuttanut takaisin Poriin. Ilves-Kissoille tämä ei sopinut enkä saanut heidän kanssaan enää harjoitella. TPV suostui järjestelyyn ja lopulta pelasin kauden Palloveikoissa.” Kun TPV ei tarjonnut jatkosopimusta, päätti Kriikkula pitää lomaa jalkapallosta. Tauko peleistä alkoi vaivata kuitenkin jo kuuden kuukauden kuluttua. ”Totesin, että jotain voisi kehitellä ja tekemisen puute alkoi harmittaa.”

Kriikkulan tylsistyminen oli TamU-K:n onni, sillä joukkueeseen juuri siirtynyt maalivahti Ilkka Innola oli jo hetken houkutellut entistä pelikaveriaan Sinipaitoihin. ”Aika pitkälti siirryin TamU-K:iin Innolan mainostuksen kautta. Toinen suuri asia oli kannattajakulttuuri, Suonsyrjän Mika sanoi hyvin, että jos joku jaksaa kutosta lähteä katsomaan, niin hän on myös valmis pelaamaan. Mulla oli mietintävaihe menossa ja TamU-K tuli hyvään saumaan, sillä toinen vaihtoehto oli että olisin lopettanut kokonaan.”

Kriikkula on tuonut varmuutta ja ennen kaikkea kovuutta TamU-K:n takalinjoille. Hän ohjaa peliä ja saattaa joskus antaa neuvoja kanssapelaajilleen jopa kädestä pitäen. ”Tykkään pelata kovaa ja suhteellisen oikein. Palloa on kivempi pitää, kuin juosta sen perässä. Olen koittanut toppariparille sanoa, että kun menet tilanteeseen, älä mieti enää siinä vaiheessa mitä teet, vaan mene niin, että tiedät mikä on paras tapa hoitaa tilanne juuri nyt. Sulla on aina kaksi vaihtoehtoa, jos A ei toimi, tulee B salamannopeasti ja olet jo valmiiksi miettinyt mitä teet. Siinä kohtaa kun palloon mennään, ei enää tarvitse miettiä mitä nyt pitäisi tehdä.”

Yksinkertaisimmillaan jalkapallo on Kriikkulan mukaan tätä: ”Sulla on topparina idea, että haluat pelata pallon vasemmalle pakille ja tiedät, että toinen vaihtoehto on palauttaa se toiselle topparille tai maalivahdille. Otat pallon haltuun, lyöt sen eteen, virität jalan taakse, huomaat että hyökkääjä peittää juuri syöttöväylän, joten ei muuta kuin takaisin ja pallo maalivahdille.” Kriikkulan mukaan oikeita toimintamalleja ei opita pelkästään harjoituksissa, vaan jokaisen pelaajan tulee itse havahtua huomaamaan kentällä asioita.

”Jokaisella pelaajalla tulee hetki, kun itse hoksaa, että täytyy olla jo valmiiksi mietittynä mihin pallon pelaa. Sellainen hetki, kun tajuaa, että hetkinen, mä teen tästä paljon nopeamman ja paremman tilanteen kun mä tiedän jo valmiiksi että mä syötän pallon tuohon. Ja sitten on olemassa suunnitelma B, jos huomaakin ettei se ole mahdollista.”

Vaikka Kriikkula on ollut TamU-K:n mukana vasta vähän aikaa, on hän huomannut joukkueen pelissä kehitystä. ”Meille oli tyypillistä pitkät kuljetukset ja sitten haettiin hirveää 40 metrin ratkaisusyöttöä. Nyt ei oteta kuljetusta vaan pallo haltuun, muutama askel ja lainataan heti kaverille. Tästä tulee pelinopeus.”, hän valottaa. Kehitettävää joukkueen pelissä löytyy myös. ”Mitä enemmän kaksikymmentä jätkää juttelee keskenään hienosta pelistä nimeltä jalkapallo, sitä enemmän niiden näkemys yhtenäistyy ja ne alkaa olemaan samalla viivalla eli ymmärtää, miten kaveri ymmärtää tätä peliä.”, filosofoi Kriikkula ja jatkaa: ”Taktista osaamista ei voi tuoda pelkästään sillä, että valmentaja pitää taktiikkapalaverin, koska se vuorovaikutus mikä kentällä tapahtuu, tapahtuu eleillä, sanoilla ja kehonkielellä. Se tapahtuu pelaajien välillä, ei valmentajan ja pelaajien.”

”Tälle jutulle on yksi sana, ja se on koheesio. Ilman todellista koheesiota ei saa käytännössä toimivaa joukkuetta. TamU-K:ssa jätkien pitäisi jutella pelistä jo pelin aikana ja käydä omia ajatuksia keskenään läpi. Se on seuraava askel joukkuepelissä. Ilman yhteistyötä ei voi tulla tulosta! ”, Kriikkula päättää.

Kuluvan kauden ja viimeisen ottelun tavoite on Kriikkulalle yksi ja ainoa, nousu. ”Ensi kaudesta en osaa sanoa mitään, mutta nyt ajattelen vain tulevaa karsintafinaalia. Olen rajusti pettynyt, ellemme nouse vitoseen.”. Kävi miten kävi, Kriikkulalle voi ennustaa pitkää uraa jalkapallon parissa, sekä kentällä että kalkkiviivan toisella puolen. ”Olen vetänyt muutamat reenit myös TamU-K:ssa ja palaute on ollut positiivista. Mutta niin kauan kun pelaan, täytyy jäähdytellä valmentamista.”