”Se yksi oli kolmestakympistä sivurajan tuntumasta maalivahdin yli, mutta se oli enemmän sellainen roikku, en sitä nyt tähän laittaisi.”, toppuuttelee Lauri Heittola, TamU-K:hon Tampereen Kisatovereiden organisaatiosta siirtynyt puolustava keskikenttäpelaaja, kun häntä pyytää muistelemaan uransa komeinta maalia. Lentävänniemen Ilveksen kaupunginosajoukkueessa jalkapallon yhdeksänkymmentäluvun lopulla aloittanut Heittola on ollut itsekin hieman yllättynyt siitä, että osuu jälleen maalipuiden väliin.

”Laukaus oli muutaman vuoden kateissa ja tuntui, että vedot lähtivät aina kymmenen metriä yli ja viisi ohi. Nyt uskaltaa jo sanoa, että ne ovat vahvuuteni.”

”Ensimmäisten juniorivuosien jälkeen en ole ollut mikään maalintekijä.Pelipaikkani on vaihdellut topparin ja keskikentän välillä vuodesta toiseen, laidoilla tai kärjessä en ole pelannut.”

Heittolan tie vei lännestä perheen muuton myötä keskustaan, jossa hän jatkoi kaupunginosissa, tällä kertaa Kalevan paidassa. Hyvin pian hän nousi Ilveksen kehitysryhmien kautta ikäkausijoukkueeseen.

”Siinä 12-13-vuotiaana alkoi kuitenkin motivaatio hiipumaan. Ehkä jouduin myöntämään etten ollut omasta mielestäni tarpeeksi hyvä.”, muistelee Heittola ja jatkaa: ”Lopetin kokonaan, mutta jo seuraavalla kaudella aloitin uudestaan TKT:ssa. Polte kentälle on ollut aina kova ja sieltä löysin uuden kipinän.”

Kisatovereissa Heittola jatkoi aina viime kauteen saakka, jolloin hän pelasi epäsäännöllisesti kakkosjoukkue KooTeessa.

”Junioreissa pelasimme aina ykkös- tai kakkosdivaria, tosin a-junioreissa olimme maalin päässä SM-sarjapaikasta. Silloin oma peliaika jäi vähän kortille ja sitä kautta muut hommat alkoivat kiinnostaa enemmän. TKT:n edustuksen rinkiin en mennyt edes kokeilemaan vaan pelailin kakkosjoukkue KooTeessa vitosdivaria sen mitä jaksoin. Se toiminta ei kuitenkaan niin paljoa napannut.”, Heittola kertaa viime syksyntapahtumia. Onneksi vanhat pelikaverit Viljami Ahola ja Retu Harju olivat tuolloin myös vailla seuraa.

”Ahola oli Futisforumin kautta etsinyt hyvää joukkuetta itselleen ja otti yhteyttä TamU-K:iin. Hän kävi Retun kanssa ensin kokeilemassa ja lopulta kevättalvella menin itsekin mukaan.”

Peliuransa jatkon kanssa pähkäillyt Heittola lähti aluksi varauksella Kissat-hallin harjoituksiin:

”Mietin, että riittääkö aika pelaamiseen kunnolla koulun ja muun urheilun ohella, mutta nyt tuntuu kuin olisi kodin löytänyt. Tekeminen on taas oikeasti hauskaa ja peliin on tullut lapsenomaista iloa! Viimeistään siinä vaiheessa kun näin kannattajat tositoimissa Pyynikillä, vakuutuin, että tämä on hyvä paikka pelata.”

Vaikka TamU-K lähtee takaa-ajoasemasta syyskierrokselle, oli alkukaudessa Heittolan mukaan enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita.

”Peli toimi paikoitellen todella hyvin ja vaikka pelaajat tulivat täysin eri lähtökohdista mukaan, alkoi joukkue hitsautua yhteen yhä enemmän ja enemmän.”, analysoi Heittola.

”Välillä joukkuepeli ei toki toiminut ja peli meni sooloiluksi. Lisäksi puolustuspäässä tehtiin helppoja virheitä ja tärkeät pelit hävittiin niukasti. Tämä aiheutti turhautumista, mutta pääosin alkukausi oli plusmerkkinen.”

Heittolan voi TamU-K:n kenttäryhmityksessä bongata todennäköisimmin keskikentän pohjalta. Hän muodostaa yhdessä kahden muun pelaajan kanssa keskikentän kolmion, jossa kaksi pelaajaa vastaa enemmän tai vähemmän vastustajasta riippuen puolustamisesta ja ylempänä häärii yksi pelaaja vapaammassa roolissa.

”Nyt peli alkaa näyttää jo hyvältä, saamme otettua pallonhallintaa ja luotua rauhallisesti tilanteita. Ryhmitys on toiminut hyvin.”

Vastustajasta riippuen Heittolan oma pelaaminen vaihtelee selkeän puolustusvoittoisesta tehokkaan hyökkäävään:

”Joskus tulee juostua isoja kilometrejä vain pallon perässä, joskus taas pääsee rakentelemaan ylempänä.”. Heittolan vahvuudet tukevat monipuolista pelaamista: ”Hyvän kuntopohjan olen saanut jo geeneistä, veljeni on SM-tason kestävyysjuoksija. Kentällä jaksan juosta ja laukausten lisäksi syötötkin löytävät ajoittain hyvin kohdilleen. Nopeutta saisi olla lisää, mutta nyt on tuntunut, että kutosessa vauhtikin on kyllä riittänyt.”

Lauri Heittola uskoo vahvasti TamU-K:n pelaavan ensi kaudella sarjaporrasta ylempänä.

”Nousuhaaveet ovat realistisia, meillä on vahva ja leveä nippu Kutoseen.”, Heittola kertoo ja valottaa tulevaisuuttaan: ”Aion opiskella Tampereella ainakin neljä seuraavaa vuotta, enkä näe tarvetta vaihtaa myöskään seuraa. TamU-K:n kanssa olisi hienoa nousta pelaamaan vähän korkeammallekin. Toiminta ei näytä olevan kuihtumassa ja porukka on hengellä mukana.”.

Aiemmin urallaan motivaationsa kanssa ajoittain painiskellut Heittola uskoo, että ongelmat ovat takanapäin.

”Kutosessa on mukava pelata ja vaikka nousua ei jostain syystä tulisikaan, luulen, että peli-ilo säilyy. Aiemmin ongelmat ovat tulleet silloin, kun homma on mennyt liian totiseksi. Siinä kohtaa, kun kokee ettei pääse enää toteuttamaan itseänsä ja luovuus katoaa, menee peli vääntämiseksi. Nyt tuntuu päinvastaiselta ja sitä kautta pääsen antamaan kaikkeni joukkueelle.”.

Mikä sitten on Heittolan mielestä hänen uransa tähän asti komein osuma? Se selviää seuraavaksi:

Lauri Heittolan 3-1 maali kohta kohdalta ottelussa TamU-K – NePa Talent 1.6.2012.

”Se oli siinä 7-2 voitossa, missä tein lopulta kolme maalia. Toinen maali. Ensimmäisestä sain itseluottamusta kun huomasin, että kyllä se sinne voi näemmä mennä joskus. Sain pallon noin kolmessakymmenessä metrissä ja lähdin etenemään. Ohitin yhden vastustajan minulle perinteisellä harhautuksella, eli juoksin vastustajaa kohti ja siirsin nopeasti pallon oikealla jalalla vasemmalle sivuun ja jatkoin suoraan liikettä eteenpäin. Sitten aukesi vetopaikka ja ajattelin, että vedetään nyt sitten. Pallo otti sopivan ulkokierteen, jollaista en kyllä ehkä aivan yrittänyt, ja kiersi oikealle ylänurkkaan. Fiilis oli upea. Katsoin heti kun veto lähti, että nyt taitaa kyllä tulla maali! Olin ajatellut, että vain telkkarista pääsen noita näkemään, etten ikimaailmassa itse tule onnistumaan tuollaisessa. Mutta sinne meni. Päälle melko mitäänsanomaton tuuletus. Niinkuin Balotellikin sanoi, ei postinjakaja jokaista laatikkoon menevää kirjettä tuuleta. Itse olen postinjakaja eikä ole tapana tuuletella. Työtähän se vaan on.”