Tilannekatsaus: Sinipaidat valmiina kauteen

tilannekatsaus

TamU-K jatkaa reilun kahden viikon päästä alkavaan sarjaan valmistautumista tulevana sunnuntaina, kun Pyynikin tekonurmella harjoitusotellaan viime kaudelta tuttuja Pelikasseja vastaan. Ottelu on Sinipaitojen toiseksi viimeinen harjoituspeli ennen kauden alkua. Lisäksi ennen sarjakauden avaavaa Lammin Veto -ottelua pelataan mahdollisesti Viialan Peli-Veikkoja vastaan Region’s Cupissa. Viime kaudesta paljon muuttunut joukkue on hiljalleen valmiina tulevan kesän koitoksiin.

Maalivahtiosasto TamU-K:lla on huikeassa kunnossa. Sekä Ilkka Innola että Kalle Heltonen ovat varmasti sarjansa parhaimpia torjujia ja hyvässä kevätvireessä. Henry Friman puolestaan valmistelee lainasiirtoa saman sarjatason joukkueeseen, jossa myös hänelle olisi peliaikaa luvassa. Kalle Heltonen tiedostaa nöyrästi tilanteensa Innolan takana: ”Oma roolini joukkueessa on olla Ilan varamiehenä ja varmistaa, että loukkaantumisten ja poissaolojen sattuessa meillä on tolppien välissä maalivahti, jonka avulla voidaan taistella voitosta”, hän kommentoi ja jatkaa: ”Kun jaksetaan tehdä kunnolla töitä jäljellä olevat viikot, voin luvata että TamU-K:n nousu ei tule jäämään tällä kaudella kiinni ainakaan maalivahtipelistä!”

Puolustuslinja on elänyt varsin runsaasti sitten ensimmäisen harjoitusottelun Helsingin IFK:n kakkosjoukkuetta vastaan. Laitapuolustajista vain Ahmed Lakra on pelannut säännöllisesti omalla paikallaan vasempana pakkina, oikealla puolella ovat vuorotelleet hiljalleen flunssasta toipuva Alaa Adeeb, Antti Eijamo, Mika Suonsyrjä, Nawar Karikuss, Kemal Dedic ja viimeisimpänä kokelaana Adnan Omerovic Kangasalan Voittoa vastaan menneenä viikonloppuna. Päävalmentaja Suonsyrjä on tietoinen laidalla vellovasta epävarmuustilanteesta ja tarjoaa siihen myös ratkaisun. ”Varsinaisia laitapuolustajia on joukkueessa vain kolme. Saadaksemme puolustuspäähän leveyttä joukkueeseen liittyy ennen kauden alkua aluksi koeajalle viime kaudella Kolmosessa pelannut isokokoinen laitapuolustaja/toppari.”

Myös keskuspuolustuksen koostumus on vaihdellut runsaasti alkukaudella. Säännöllisimmin paikalla ovat pelanneet Otto Pitkänen ja Juha Kumara, mutta yhdessä tämä kaksikko esiintyi viimeksi Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa Ikurin Virettä vastaan. ”Pitkänen joutuu polven tähystysleikkaukseen ja on sivussa kuukauden verran”, toteaa Suonsyrjä lakonisesti kovaotteisen topparinsa tilanteesta. Keskuspuolustuksen paikoista kauden alussa kisaavat Kumaran ja jo mainitun mahdollisen uuden vahvistuksen lisäksi kentille KaVoa vastaan palannut Sami Kriikkula ja keskikentälläkin esiintynyt Timo Kauppinen. Myös Vesa Suonsyrjän, Antti Eijamon ja Mika Oksasen voi tarvittaessa sijoittaa luutimaan palloja keskeltä.

Keskikentällä kolmen pelaajan muodostama kolmio on myös elänyt pelistä toiseen. Joonas Kupiainen ja Lauri Heittola ovat pelanneet säännöllisesti rinnakkain, mutta kolmion kolmannessa kärjessä on nähty muun muassa Juha Kumara, Vesa Suonsyrjä, Anssi Saiha, Timo Kauppinen ja Retu Harju. Lisää leveyttä useammallekin pelipaikalle tuo viime kaudella hyvin esiintynyt Jyri Helenius, joka on toipunut polvivammastaan ja liittynyt harjoitusrinkiin. Pelikasseja vastaan sunnuntaina nähdään todennäköisesti kovan tason testimies myös keskikentällä. Kyseinen kymppipaikan pelaaja on aikanaan ollut TamU-Akatemian kantavia voimia.

Huikeista syötöistään tunnetun Saihan vammana on yhä hänen polvensa, joka estää täysipainoisen pelaamisen. ”Toivottavasti noilla syötöillä pystyn auttamaan jengiä mahdollisimman paljon… sitten kun vielä polvi on kunnossa niin pystyn itsekin jopa potkaisemaan kunnolla ja haastamaan enemmän”, nauraa parin viikon päästä ortopedin juttusille menevä Saiha ja toivoo olevansa kotiavauksessa kunnossa.

Hyökkääjistä säännöllisesti ovat pelanneet Mika Kytöviita, Mohammed El-Harrak ja Adnan Omerovic. Jacin Dakkaki oli FC Raumaa vastaan pelatun ottelun jälkeen kolme viikkoa sivussa, mutta teki KaVoa vastaan tehokkaan paluun. Petri Vadén on kärsinyt selkävaivoista, eikä ole pystynyt pelaamaan tai harjoittelemaan hetkeen. Hänen toipumisensa kauden alkuun on kuitenkin hyvin todennäköistä. Kemal Dedic puolestaan loukkaantui Lempäälän Kisaa vastaan ottelun lopussa ja on muutaman viikon sivussa.

Ilahduttavaa on, että viimeisimmässä harjoitusottelussa KaVoa vastaan TamU-K sai vihdoin maalihanat auki ja mälläsi viisi osumaa kangasalalaisten verkkoon. Pieni huolenaihe on joukkueen harjoituskauden ykköspyssyn, seitsemän maalia seitsemässä pelissä tykittäneen Mika Kytöviidan pohje, joka on vihoitellut. Tarkempaa analyysiä odottaessaan Kytöviita hellii pohjettaan kylmä-kuuma-hoidoilla ja keskittyy vahvistamaan ylävartaloaan kuntosalilla.

Kun kauden ensimmäiseen sarjaotteluun Lammin Vetoa vastaan on aikaa kaksi ja puoli viikkoa, alkaa Sinipaitojen paletti olla kasassa ja vahva. Viime lauantain harjoitusottelu Kangasalan Voittoa vastaan oli osoitus siitä, että kauteen valmistautuminen on hyvällä mallilla. ”Joukkueessa on selvitetty perinpohjin viimeaikainen influenssa-aallon ja muiden syiden aiheuttama poissaolokierre”, toteaa Suonsyrjä ja uskoo joukkueen olevan iskussa, kun kausi vihdoin alkaa.

”Muistakaa hyvät ihmiset, että te olette se voimavara, joka on saanut seuran nousemaan kuin Feeniks-lintu tuhkasta lujaa ylöspäin. Joukkueemme on valmis vahvaan kauteen, jos vain te pysytte mukanamme. Olkaamme kaikilla rintamilla enemmän United kuin ikinä”, Suonsyrjä lähettää lopuksi terveisensä joukkueen taustavoimille ja kannattajille.