Viimeistä kertaa vitosessa: TamU-K – JanPa

Mohammed El-Harrak

TamU-K:n riemukas, voitokas ja jännittävä kausi 2013 päättyy sarjaotteluiden osalta tulevana lauantaina, kun Pyynikin urheilukentällä pelataan ottelu TamU-K – Janakkalan Pallo. Pelissä on panoksena sarjan kolmossija, sillä JanPan hävitessä ja TahVen voittaessa vieraissa Sääksmäen Sopun, nousevat tahmelalaiset Janakkalan ohi ja kiilaavat sarjassa kolmosiksi. TamU-K on oman nousunsa nelosdivariin jo varmistanut ja haluaa päättää sarjakautensa peli-ilon siivittämänä runsaan kotiyleisön edessä hyvään tulokseen.

”Olemme joukkueen kanssa latautuneet hyvin tähän peliin antaaksemme katsojillemme heidän ansaitsemansa kelvollisen kaudenpäätöksen”, vakuuttaa päävalmentaja ja samalla lauantaina viimeistä kertaa kenttäpelaajana esiintyvä Mika Suonsyrjä. ”Henkilökohtaisesti matsi on äärimmäisen tärkeä. Viimeistä kertaa kentälle ja mahdollisuus auttaa joukkue kauden 20. voittoon. Hieno päivä edessä”, Suonsyrjä tunnelmoi.

Yksi hienon päivän valopilkuista on ehdottomasti porilaisen pelintekijän Anssi Saihan paluu kentälle. Saiha on viimeksi pelannut hieman yli kolme kuukautta sitten Regions’ Cupin ottelussa Vaasan Kiistoa vastaan. Tuon jälkeen Saihan polvet ovat vaikuttaneet hyvin negatiivisesti hänen selkäänsä, mikä puolestaan on tehnyt juoksemisesta ylipäänsä mahdotonta. ”Innolla odotan, että pääsen laittamaan palloa, poikia, pallopoikia ja Sonnia liikkeelle”, ennakoi Saiha. ”Tulossa on juhlapäivä kaikin puolin, annetaan kannattajille vielä kerran kolme pistettä!”

Anssi Saiha
Anssi Saiha palaa pelikentille

TamU-K lähtee lauantaina pelaamaan liki parhaalla kokoonpanolla. Muutama pelaaja on kärsinyt viikon aikana flunssasta, mutta varmasti poissa ovat vain Alaa Adeeb, Retu Harju ja Jacin Dakkaki sekä tietenkin pitkäaikaispotilaat Kemal Dedic ja Nawar Karikuss. Maalinsylkijä Mika Kytöviita on epävarma pelaamisestaan, sillä miehen niska on jumiutunut. ”Hyvä kun päätä pystyy kääntään. Lihasrelaksanttia vaan naamaan ja kentälle?” arvuuttelee Sonni.

Viime ottelussa HST:ta vastaan paluun tehnyt Joonas Kupiainen on edelleen iloinen mies. ”Yksi kauden huipentumista edessä, pystymme lähtemään matsiin rennolla fiiliksellä ja jälleen kerran haluan nähdä kentällä peli-iloa”, hekumoi Kupiainen ja jatkaa: ”Nyt voi jo nauttia siellä kentällä! Toivon, että mahdollisimman moni liittyisi nousujuhliin, sillä lauantaina on melkoset hulinat ottelun jälkeen ja toivottavasti jo ottelun aikana katsomossa!”

Kauden viimeinen sarjaottelu pelataan lauantaina 28.9. Pyynikin urheilukentällä alkaen kello 16.00. Tuttuun tyyliin katsomossa ei joudu värjöttelemään nälissään eikä muutenkaan puutteessa, sillä TamU-K:n taustajoukot huolehtivat tarjoiluista ottelun aikana. Grilli on kuumana ja kahvitermokset täynnä jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Myynnissä on myös TamU-K:n kannatustuotteita sekä ennakkolippuja kauden päätösjuhlaan 25.10. Pispalan Vastavirta-klubilla. Tervetuloa nauttimaan vielä kerran Tampereen vitosdivarin tunnelmasta Pyynikille!

Päävalmentajan ja viimeistä kertaa pelipaidan päällensä pukevan Mika Suonsyrjän sanoin: ”Tässä on koko viikko haettu sellaista fiilistä lajista, että oksat pois omppupiirakasta. Nyt armoton lataus päälle ja vielä kerran kaikki peliin!”