VesVillä ei mitään mahdollisuuksia 6-0 (1-0)

TamU-K – VesVi 6-0 (1-0)
31 min 1-0 Adnan Omerovic
46 min 2-0 Jacin Dakkaki
53 min 3-0 Mohammed El Harrak
55 min 4-0 Timo Kauppinen, rp
58 min 5-0 Adnan Omerovic
80 min 6-0 Retu Harju

Varoitukset:
72 min Mika Suonsyrjä, TamU-K

Ulosajot:

Yleisöä:
185

TamU-K murskasi Vesilahden Visan Pyynikin urheilukentällä lukemin 6-0. Maali-iloittelu oli oiva syntymäpäivälahja kymmenvuotista taivaltaan ottelussa juhlineelle Sinikaartille, joka ottelun alussa esitti huippuluokan katsomotaidetta merkkipaalunsa kunniaksi. Itse ottelu sujui Sinipaitojen komennossa alusta loppuun ja voiton myötä kolmea viimeistä sarjakierrosta lähdetään pelaamaan seitsemän pisteen karkumatkassa.

Joukkueet marssivat kentälle
Joukkueet marssivat kentälle

Pelin alku oli TamU-K:n vahvaa hallintaa ja kovan prässin ansiosta pallo pysyi VesVin päädyssä lähes tauotta. Kulmia ja erikoistilanteita nähtiin paljon, mutta maalit antoivat odottaa itseään jakson loppupuolelle saakka. Mitä pidemmälle puoliaika eteni, sai myös Visa muutaman pistohyökkäyksen aikaan. Yhdestä tällaisesta syntyi paikka avausmaaliin, kun pallo pelattiin TamU-K:n linjassa muuten vakuuttavasti luutineiden Suonsyrjän (Mika ja Vesa) veljesten selustaan, mutta Ilkka Innola syöksyi peittämään vedon.

Pelaajaesittelyt
Pelaajaesittelyt

Pelaajaesittelyt
Pelaajaesittelyt

Kättelyt
Kättelyt

Sinipaitojen parhaat tilanteet syntyivät Jacin Dakkakille läpiajosta, jonka Visan hyvin torjunut maalivahti selvitti kulmaksi, ja Petri Vadenille vapaapotkusta. Tulinen laukaus mäjähti tolppaan ja kimposi siitä maalivahdin pään kautta kulmaksi. Lopulta noin puolentunnin pelin jälkeen nähtiin helpottava avausmaali. Hyvin pelattu hyökkäys kierrätettiin Mika Suonsyrjälle oikeaan laitaan ja tämän keskityspallo leijaili pelaajamassan yli boksin takanurkkaan edenneelle Juha Kumaralle. Kumaran sijoitus kimmahti sisätolpasta maalin edustalle, jossa härkämäinen Adnan Omerovic oli ensimmäisenä hereillä ja pommitti pallon vastustamattomasti reppuun.

Vesa Suonsyrjä vetopaikassa boksin sisälllä
Vesa Suonsyrjä vetopaikassa boksin sisälllä

Ensimmäinen jakso pelattiin suht tasaisissa merkeissä loppuun ja tauolle siirryttiin Sinipaitojen 1-0 johdossa. Kapteeni Ilkka Innola oli pelin jälkeen erittäin tyytyväinen omiensa tekemiseen. ”Ottelun alku oli hieman aaltoilevaa peliä ja jälleen uusiksi laitettu puolustus haki vähän peliään, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, paransivat jätkät peliään todella komeasti”, miettii Innola. Avausmaalin merkitys välittyi myös Sinipaitojen veräjänvartijalle. ”Koko ajan oli tunne, että kun se yksi tehdään, niin sitten repeää kunnolla, tosin se kesti nyt toiseen puoliaikaan asti.”

Kahden maalin mies Adnan Omerovic murtautuu rangaistusalueelle
Kahden maalin mies Adnan Omerovic murtautuu rangaistusalueelle

Toinen puoliaika alkoi murhaavasti. Pallo pelattiin tuttuun tyyliin suoraan aloituksesta Petri Vadenille, joka nappasi pallon itselleen vasemmalla laidalla, harhautti tilaa keskitykselle ja antoi nappisyötön Jacin Dakkakin päähän. Dakkaki puski pallon varmasti verkkoon ja näin alle minuutin sisään pallo oli toistamiseen keskiympyrässä. Toisen maalin jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue ja lauma teknisiä, vikkeliä ja lupaavia nuoria pelaajia. VesVin joukkueesta ei löytynyt tarvittavaa johtajuutta eikä kurinalaisuutta, vaan vierailijoiden peli hajosi täysin ja kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia, olivat lukemat jo 4-0 TamU-K:lle.

Lauri Heittola laukoo kaukaa
Lauri Heittola laukoo kaukaa

Hyökkäyksessä täydet minuutit urakoinut Adnan Omerovic oli hirmuisessa vireessä. Jo viimestelemänsä avausmaalin lisäksi hän syötti Mohammed El-Harrakin tyhjiin sijoittaman 3-0 maalin, hankki haastollaan Timo Kauppisen maaliin johtaneen rangaistuspotkun ja lopulta niittasi itse hurjalla volleypommilla 5-0 maalin. Hattutemppukin oli lähellä, kun Omerovicin voimallinen niittaus suoraan ilmasta boksin rajalta painui tolppaan. Lopulta loppulukemat 6-0 viimeisteli hienon nousunsa päätteeksi keskikentällä hyvin esiintynyt Retu Harju.

Juha Kumara nousee laidalla
Juha Kumara nousee laidalla

”Bosnian härkä (Omerovic) oli alati vaarallinen kärjessä ja olisikin ansainnut hattutempun hienosta pelistään”, ruotii Innola ja antaa kiitosta lisää: ”Osku Airesto pelasi hienon ottelun täysin uuden puolustuslinjan johtajana ja oli itse varmuus koko pelin.” Myös kannattajat saavat Ilalta tunnustusta. ”Tunnelma ottelussa oli jotain aivan uskomatonta koko pelin ajan. Iso hatunnosto Sinikaartille ja tietenkin isot onnittelut kymmenen vuoden dominoinnista katsomokulttuurin edelläkävijänä”, hehkuttaa Innola.

Alaa Adeeb taistelee pallosta
Alaa Adeeb taistelee pallosta

Komean 6-0 voiton myötä Sinipaidat pääsevät valmistautumaan rauhallisin mielin tulevan perjantain huikeaan jännitysnäytelmään Viialassa. Komealla Viialan stadionilla pelattavassa ottelussa on ensimmäistä kertaa nousu nelosdivariin katkolla, sillä Sinipaidoille riittää tasapeli sarjavoiton ja suoran nousun varmistamiseen. Keskikentällä viime otteluissa pelannut Juha Kumara odottaa jo kauden huipennusta. ”Huhhuh, näitä matseja varten jalkapalloa pelataan. Mikä voisi olla parempaa kuin märkä syksyinen nurmi ja positiivisessa mielessä panoksellinen ottelu”, kysyy Kumara. ”Toivottavasti paikalle saadaan kova määrä kannatusta ja me kentällä hoidamme homman kotiin!”

Retu Harju teki ensimmäisen maalinsa tällä kaudella
Retu Harju teki ensimmäisen maalinsa tällä kaudella

TamU-K
#1 Ilkka Innola
#4 Juha Kumara
#8 Petri Vadén
#10 Adnan Omerovic
#15 Jacin Dakkaki
#16 Lauri Heittola
#19 Vesa Suonsyrjä
#21 Alaa Adeeb
#22 Mika Suonsyrjä
#27 Timo Kauppinen
#29 Osku Airesto
#3 Ahmed Lakra
#7 Retu Harju
#17 Kalle Heltonen
#25 Mohammed El Harrak

VesVi
#2 Kalle Mäntymäki
#3 Matias Ahde
#5 Pessi Suonpää
#6 Joona Ruutiainen
#8 Alpo Tiensuu
#12 Henrik Alenius
#13 Simo Suonsivu
#18 Juuso Runsas
#19 Niko Björksten
#20 Jari Vitikka
#23 Eero Engbäck
#4 Jaakko Aalto
#7 Roope Kuisma
#21 Lassi Aalto
#88 Pertti Neuvonen

Tähtipörssin valinnat:
* * * Adnan Omerovic
* * Petri Vadén
* Osku Airesto