Todellinen trilleri toi täydet pisteet Apialta 0–1 (0–1)

VaKP – TamU-K 0–1 (0–1)
39 min Tommi Lehtimäki 0–1

Varoitukset:
21 min Antti Eijamo, TamU-K
40 min Niko Saarinen, TamU-K
40 min Niko Saarinen, TamU-K
41 min Mikko Heritty, VaKP
70 min Miska Virkki, VaKP

Ulosajot:
40 min Niko Saarinen, TamU-K

Tähdet:
*** Roope Hakulinen
** Otto Pitkänen
* Tommi Lehtimäki

TamU-K haki maanantai-iltana maukkaan 0–1 (0–1) -vierasvoiton Valkeakosken Koskenpojista, ja siirtyi näin Tampereen piirin Nelosen piikkipaikalle ainoana puhtaan pelin joukkueena. Ottelusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä, kun Sinipaitojen hienoisesti hallitseman ensimmäisen puoliajan lopulla ensin Tommi Lehtimäki siirsi Sinipaidat johtoon, ja heti perään Niko Saarinen tuli kahden keltaisen kortin myötä ulosajetuksi. Näin toisesta puoliajasta muodostui puolustustaistelu, joka huipentui Roope Hakulisen 88. minuutilla torjumaan rangaistuspotkuun. Loppuvihellyksen soidessa riemua himmensi vain tieto Jan Riikosen polvivammasta, jonka vakavuus selviää vasta jatkotutkimuksissa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika lähti molempien joukkueiden osalta varovaisesti käyntiin. Apian nurmi oli vuodenaikaan nähden varsin hyvässä kunnossa, mutta molemmilla joukkueilla otti aikansa tottua pallon paikoin voimakkaaseen elämiseen hieman epätasaisella alustalla. Ensimmäinen vaarallinen maalintekopaikka tuli koskilaisille Sinipaitojen puolustuksen hölmöilyn seurauksena, mutta erinomaisen ottelun pelannut Roope Hakulinen torjui lähietäisyydeltä lauotun pallon.

Ennen kymmenen minuutin täyttymistä myös TamU-K:lla oli painostusjaksonsa. Ensin Jan Riikonen oli lähellä murtautua vasemmalta laidalta vetosektoriin, mutta pallo jäi kuljetuksessa Apian kentän pinnalla pahasti Riikosesta jälkeen. Jaksoon mahtui myös pari kulmapotkua ja yksi Mika Kytöviidan pitkä sivurajaheitto, mutta varsinaisiin maalintekopaikkoihin ei päästy.

Noin vartin kohdalla TamU-K rakensi ottelun parhaan syöttökuvion, jonka päätteeksi Veli-Pekka Franssila oli lähellä murtautua linjan taakse vetopaikkaan. VaKP-puolustaja sai kuitenkin pelattua pallon päätyrajasta yli, ja Franssila päätyi tilanteessa kentän pintaan boksissa, mistä innokkaimmat vaativat jo rankkaria. Pian tämän jälkeen avausmaali oli lähellä, kun Jan Riikonen keskitti maata pitkin laitanousunsa päätteeksi. Maalille rynnännyt Tommi Lehtimäki ei kuitenkaan aivan ennättänyt palloon kiinni.

Myös kotijoukkueella oli omat paikkansa iskeä. Eniten sydämentykytyksiä runsaslukuiselle vieraskannattajien joukolle aiheutti kulman jälkeen liikkeelle lähtenyt vastahyökkäys, jossa alimpana miehenä varmistanut Antti Eijamo liukui rajun näköisesti keskialueelta läpiajoon karkaamassa ollutta VaKP-hyökkääjää päin. Tuomari vihelsi rikkeen, mutta Sinipaitojen onneksi Eijamo selvisi tilanteesta keltaisella kortilla.

Toisessa päässä seuraavat maalintekopaikat syntyivät toppari Ilkka Korvaselle kulmapotkuhässäkän päätteeksi sekä Ville Toivalle, joka pääsi laukomaan keskeltä reilusta 20 metristä. Korvanen ei kuitenkaan saanut kunnollista kontaktia palloon, ja Toivan veto jäi niin löysäksi, ettei maalivahdilla ollut vaikeuksia noukkia pallo maalin alanurkasta.

Toisessa päässä VaKP pelasi pari vaarallisen oloista nopeaa hyökkäystä, mutta näistä toinen katkesi linjamiehen paitsioliputukseen ja toinen topparina mainion ottelun pelanneen Otto Pitkäsen komeaan katkoon nurmen pinnassa liukuen.

Puolen tunnin kohdalla oltiin taas toisessa päässä lähellä maalia, kun kulman jälkitilanteessa Veli-Pekka Franssila pääsi laukomaan rangaistusalueen vasemman kulman tuntumasta. VaKP-maalivahti venytti kuitenkin illan komeimman torjuntansa, ja sai ohjattua pallon maalin ylänurkan sijaan päätyrajasta yli. Seuranneesta kulmapotkusta ei enää mainittavia maalipaikkoja saatu.

Ottelun ainoa maali syntyi ensimmäisen jakson jo lähestyessä loppuaan, kun Jan Riikonen nousi jälleen kerran vasenta laitaa. Samaan aikaan Tommi Lehtimäki rynni kohti maalia VaKP-toppareiden ahdistelemana. Tällä kertaa matalan keskityksen suunta ja ajoitus osuivat nappiin, ja Lehtimäki sai painettua pallon verkkoon. Verkot menivät vahvasti tötterölle, sillä myös Lehtimäki pysähtyi vasta maaliverkon ottaessa maalintekijän syleilyynsä.

Trillerin piirteitä ottelu alkoi saada heti Lehtimäen maalin jälkeen. Niko Saarinen oli sinänsä harmittoman näköisessä kontaktissa VaKP-pelaajan kanssa keskialueella. Tuomarin pilli soi, ja kaikki odottivat vapaapotkua TamU-K:lle. Tuomari näytti kuitenkin vaparia toiseen suuntaan ja näytti samalla keltaista korttia Saariselle. Tuomarin seuraavista reaktioista päätelleen Saarisen vastareaktio oli sanoa rehellinen mielipiteensä tilanteesta ja kenties myös tuomarin kokonaissuorituksesta ensimmäisen puoliajan aikana. Joka tapauksessa toinen keltainen kortti osoitti illan urakan olevan ohi Saarisen osalta.

Aivan jakson lopulla VaKP:lla oli mainio paikka tasoittaa ottelu, mutta Hakulisen torjunta piti lukemat 0–1:ssä. Näin tauolle mennessä osattiin odottaa tiukkaa puolustustaistelua toiselle puoliajalle.

Toisen puoliajan alku oli kuitenkin vaajaamiehisenä pelanneiden Sinipaitojen hallinnassa. Ainoa muutos ryhmitykseen oli silminnähden väsyneen Antti Eijamon vaihtaminen pois kentältä. Hänen tilalleen tuli tuulennopea Markku Rantanen. Ryhmityksessä Mika Kytöviita siirtyi laitahyökkääjäksi Tommi Lehtimäen rinnalta piikistä, ja Veli-Pekka Franssila otti paikan keskikentän keskustasta. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana parhaat maalintekopaikat olivatkin Jan Riikosella ja Franssilalla, eikä VaKP näyttänyt pystyvän hyödyntämään miesylivoimaansa millään tavalla. Myös Markku Rantasen nopeus toi oman lisänsä laitapelaamiseen.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu vartin verran, alkoi Sinipaitojen otteissa näkyä pientä väsymistä, ja VaKP alkoi saada enemmän ja enemmän otetta pelistä. Peli muuttuikin puolustustaisteluksi. VaKP:n varsinaiset maalintekoyritykset jäivät kuitenkin vähiin, joskin jo noin tunnin kohdalla näytti jo hetken siltä että nopea hyökkäys päättyisi vetoon maalin alakulmaan. Pallo kuitenkin viuhui maata pitkin niukasti ohi.

Osaltaan TamU-K:n puolustustaistelua vaikeutti ohut vaihtopenkki. Loukkaantumisensa jälkeen ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa ollut Ville Toiva jätti kentän 65 minuutin kohdalla, ja tilalle vaihdettiin kakkosjoukkueesta kokoonpanoon nostettu Jukka Ihalainen. Vaikka Ihalainen suoriutui tehtävästään olosuhteisiin nähden erinomaisesti, tosiasia kuitenkin on että hyppy Kutosen peleistä Nelosen kärkikamppailuun oli tässä kohtaa liian suuri, ja koskilaiset saivat keskikentällä otteen. Mika Kytöviita tuli vaihtoon kymmenisen minuuttia myöhemmin, ja hänen tilalleen vaihdettu uusi hankinta Lauri Savolainen osoitti erittäin lupaavia, katsomossa jopa sonnimaisiksi kuvattuja otteita.

Loistava taistelu näytti jo valuvan hukkaan, kun pari minuuttia ennen täyttä aikaa muuten erinomaisesti pelannut Markku Rantanen erehtyi rikkomaan VaKP-hyökkääjää boksissa. Tuomari näytti heti rangaistuspilkkua vieraskannattajien äänekkäästä protestoinnista välittämättä. Trilleriottelun loppuhuipennus oli kuitenkin täydellinen, kun Roope Hakulinen onnistui torjumaan pallon ylärimaan. Tästä pallo pomppasi alas maaliviivan tuntumaan, josta Hakulinen onnistui kuin ihmeen kaupalla kauhomaan pallon syliinsä ennen kuin VaKP-pelaajat ehtivät kiinni palloon. Tilanne näytti ensin menetetyltä Hakulisen oltua ikuisuudelta tuntuneen hetken verran epätietoinen pallon sijainnista, mutta lopulta juhlat vieraskannattajien keskuudessa olivat valmiit.

Ottelun loputtomalta vaikuttanut lisäaika oli toki vieraskannattajille täyttä tuskaa, vaikka varsinaisia maalintekopaikkoja VaKP ei enää onnistunut rakentamaan. Tuskaa lisäsi myös Jan Riikosen ikävä loukkaantuminen. Ensimmäiset raportit kertovat polven vääntymisestä ja ikävästä rusahduksesta, mutta tarkempaa tietoa Riikosen tilanteesta ei tässä vaiheessa ole.

”Meidän oli aikakin jo voittaa VaKP”, totesi päävalmentaja Mika Suonsyrjä ottelun jälkeen viitaten Sinipaitojen murheelliseen kolmen tappion tilastoon Kossuja vastaan. ”Jouduimme tekemään kaiken vaikeimman kautta, mutta ansaitsimme voittomme.”

Pelaajistaan päävalmentaja nostaa esiin ensimmäisenä maalivahdin: ”Hakulinen on aloittanut taipaleensa meillä huikeasti ja oli tänäänkin meidän parhaimmistoa. Topparipari Pitkänen-Korvanen oli myös erinomainen.”

”Pelaajia tippuu riveistä joka pelissä ja pelien välilläkin”, päävalmentaja sadattelee lopuksi. ”Tässä pitää laskea paljonko meillä on vielä ehjiä kavereita ja mahdollisesti pitää haistella mahdollisuutta lainapelaajiin.”

Seuraavan kerran Sinipaidat taistelevat sarjapisteistä jo ensi sunnuntaina 10.5. klo 15 alkaen, jolloin Pyynikille saapuu vastustajaksi paikalliskilpailija FC Melody.

VaKP:
#2 Salakka Matti
#10 Heritty Mikko
#11 Collin Jesse
#16 Virkki Miska
#19 Heritty Joona -> #3 Heikkola Sampo
#20 Kokkonen Arttu -> #25 Laurila Iikka
#23 Saarinen Juho -> #18 Rajala Jussi
#24 Mäkinen Joni-santeri
#27 Rekomaa Masi -> #8 Hiltunen Mikko
#28 Ojanen Valtteri
#29 Nyström Olli

#1 Nieminen Jari
#26 Lindberg Kim

TamU-K:
#3 Savinainen Tuomas
#4 Lehtimäki Tommi
#6 Franssila Veli-Pekka
#11 Saarinen Niko
#13 Eijamo Antti -> #21 Rantanen Markku, 46 min
#17 Hakulinen Roope
#18 Pitkänen Otto
#20 Korvanen Ilkka
#25 Riikonen Jan -> #1 Siltanen Jussi, 90 min
#26 Kytöviita Mika -> #19 Savolainen Lauri, 77 min
#28 Toiva Ville -> #16 Ihalainen Jukka, 65 min