TAS ja TamU-K esittävät: ottelu rasismia vastaan

Tampereen afrikkalaisten urheiluseura ja Tampere Unitedin kannattajat pelaavat sunnuntaina rasismin vastaisen ottelun. Ottelu kuuluu FARE Action Week:iin, eli Eurooppalaisen jalkapallon rasismin vastaiseen viikkoon.

TAS ry pyysi TamU-K:ta osallistumaan otteluun ja Sinipaidoissa oltiin otettuja kutsusta: ”Ottelun tarkoituksena on taistella rasismia vastaan niin kentällä, kuin sen ulkopuolella” kertoo Tampere Unitedin kannattajat ry:n puheenjohtaja Heikki Wilen. ”Jalkapallolla on rasismin, sekä muukalaisvihan vastaisuudessa erityinen asema. Jalon harrastuksen parissa on runsaasti muualta kuin Suomesta lähtöisin olevia ihmisiä”, Wilen jatkaa.

Aihe sopii myös hyvin TamU-K:hon, sillä sinisessä paidassa on kahden kauden aikana pelannut jopa kymmenkunta maahanmuuttajaa. ”Tämä on hieno tapa osoittaa seuran ja joukkueen avoimuutta kansallisuuksia kohtaan. Meillä jalkapallo on yhteinen kieli ja kaikki pelaajat ovat samanarvoisia”, säestää TamU-K:n päävalmentaja Mika Suonsyrjä.

”Mukavaa lähteä nauttimaan yhteisestä harrastuksesta tärkeän asian hyväksi. Empimättä tarjoan paikkaa, jos vaikka kavereiden riveissä joku vakuuttaa”.

Jos vastustajan pelaajat ovat Suonsyrjän silmän alla, on myös omien joukoissa ainakin yksi mielenkiintoinen testimies.

Testimiehen lisäksi ottelussa nähdään muutaman tämän kauden pelaajan viimeinen esiintyminen TamU-K:n edustusjoukkueessa: Ahmed Lakra, Retu Harju, Kemal Dedic, Adnan Omerovic, sekä Nawar Karikuss eivät tule jatkamaan Sinipaitojen edustuksen ringissä enää talvella ja ensikaudella. ”Pelaajat nähdään mahdollisesti kuitenkin alimmalle sarjatasolle perustettavassa TamU-K/2:ssa. Vaikka emme voi tarjota heille edustusjalkapalloa, otamme miehet avosylin vastaan Kakkosjoukkueeseen”, kertoo Wilen.

TAS – TamU-K sunnuntaina klo 16.00 lähtien Pyynikin urheilukentällä. Tule katsastamaan Sinipaitojen ilme ennen talvitaukoa ja tule hyvästelemään edustuksessa pelanneet viisi pelaajaa!