TamU-K Suomen Cupin toiselle kierrokselle 1-0 (0-0) voitolla raumalaisvieraista
TamU-K – Pallo-Iirot/2 1-0 (0-0)
75 min Jan Irjala 1-0
Varoitukset:
18 min Panu Erama, Pallo-Iirot/2
48 min Santeri Laaksonen, Pallo-Iirot/2
Ulosajot:
–
Tähdet:
*** Jan Irjala
** Otto Pitkänen
* Jussi Siltanen
Yleisöä:
132
Ottelu kokonaisuudessaan:
Haastattelut ennen ottelua ja sen jälkeen:
TamU-K:n murheellinen historia eri cup-kilpailuissa sai käänteen parempaan, kun Sinipaidat kaatoivat perjantain myöhäisottelussa Pallo-Iirojen kakkosjoukkueen nimellä liikkeellä olleen a-juoniorijoukkueen. Ottelun ainoa maali syntyi vain viitisen minuuttia ennen ottelun päättymistä, kun kentälle toisen puoliajan lopulla vaihdetun Mika Kytöviidan pitkä sivurajaheitto löysi kolossimaisen Jan Irjalan pään rangaistusalueelta. Raumalaisvierailijat painoivat lopussa vielä päälle ja saivat muun muassa sen kuuluisan kulmapotkun, mutta Sinipaitojen johto piti loppuun asti. Näin TamU-K kohtaa Suomen Cupin toisella kierroksella paikalliskilpailija PP-70:n vierasottelussa.
Petri Vadén pelasi erinomaisen ottelun vasemmalla laidalla
Ottelun alussa TamU-K oli vaikeuksissa vikkelien junioripelaajien kanssa. Omassa päässä ei toki ollut suurempaa hätää, mutta omaa hyökkäyspeliä ei saatu kunnolla käyntiin, kun nuoret raumalaiset juoksivat keskikentällä ohi edestä ja takaa. Tilannekovuudestakaan ei ollut lääkkeeksi, sillä Sinipaidat eivät suurimman osan aikaa edes ehtineet tilanteisiin.
Ensimmäisellä puoliajalla vieraiden paras paikka näytti jo johtavan läpiajoon ja helppoon maaliin, mutta Jan Irjala venytti pallon viime hetkellä väljemmille vesille. Muutenkin raumalaisten pelinrakentelu ja avauspeli näytti ajoittain mallikkaalta, mutta koko ottelun teemaksi muodostui lopulta se, että ratkaisupaikan lähestyessä nuorukaisten terävyys ja rutiini ei riittänyt, ja tilanteet kuivuivat yksi toisensa jälkeen kokoon ilman varsinaista vaaran paikkaa.
Tommi Lehtimäki ohjaa pallon maaliin, mutta tilanne on paitsio
Sinipaitojen parhaat maalintekopaikat osuivat uusille hankinnoille. Tommi Lehtimäki tuikkasi pallon kertaalleen maaliinkin, mutta tilanne oli selvä paitsio, eikä tämä jäänyt linjamieheltä huomaamatta. Noin 20 minuutin kohdalla Lehtimäki sai toisen paikan, kun pirteästi läpi ottelun pelannut Petri Vadén nousi vasenta laitaa ja tuli maalivahti Panu Eraman kaatamaksi lähellä boksin rajaa. Kuponki heilahti ja seuranneesta vaparista pallo pelattiin Lehtimäen päähän takatolpalle. Pusku suuntautui kuitenkin ohi maalin. Puoliajan lopulla Aki Alanne pääsi vielä vetopaikkaan Ville Toivan keskityksestä, mutta veto jäi heppoiseksi.
Tommi Lehtimäki puskee pallon ohi maalin
Toisella puoliajalla ote siirtyi selkeästi Sinipaidoille. Ensimmäisenä maalipaikkaan pääsi Veli-Pekka Franssila, joka pääsi täräyttämään vastapalloon keskeltä kuudentoista rajan takaa. Erama onnistui kuitenkin torjumaan vedon. Puoliajan edetessä raumalaisjuniorit näyttivät jopa hieman väsähtävän, ja Sinipaidoista maalintekopaikoille pääsivät mm. Lehtimäki, Franssilan tilaelle kentälle vaihdettu Jacin Dakkaki sekä Alanne. Dakkakin maalintekopaikkaa edelsi Otto Pitkäsen näyttävä nousu päätyrajalle, josta keskitys löysi Dakkakin boksista. Vedosta jäi kuitenkin puuttumaan viimeinen terävyys.
Veli-Pekka Franssila pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa TamU-K:ssa
Myös Aki Alanne debytoi Sinipaidoissa
Eniten sydämentykytyksiä kannattajissa aiheutti noin 65 minuutin kohdalla maalivahti Jussi Siltaselle sattunut munaus, jonka seurauksena pallo karkasi vaarattomassa tilanteessa raumalaishyökkäjälle, joka pääsi ampumaan läheltä. Siltanen kuitenkin paikkasi tilanteen torjumalla vedon kulmapotkuksi upealla loikallaan. Viitisen minuuttia myöhemmin Siltanen pääsi toisen kerran torjuntatöihin, kun kaukoveto tarttui varmasti hyppysiin.
Tommi Lehtimäki maalipaikassa
Ottelun käännekohdaksi muodostui Mika Kytöviidan sisääntulo kärkeen Tommi Lehtimäen tilalle. Mainion ottelun pelannutta Lehtimäkeä ei voi moittia peliesityksestään, mutta kuten monesti aiemminkin, Kytöviidan pitkä sivurajaheitto pääsi yllättämään vastustajan. ”Perusmaali TamUlle”, totesi pallon maaliin puskemaan päässyt Jan Irjala ottelun jälkeen. ”Tiesin mihin pallo tippuu ja tähtäsin juoksun siihen.” Peli oli viisi minuuttia ennen täyttä aikaa 1-0 Sinipaidoille. Maalin voi laittaa maalivahti Eraman piikkiin: nuorukainen arvioi tilanteen väärin ja seikkaili kaukana maalistaan kun Irjala puski pelivälineen verkon perukoille.
Maalivahti Panu Erama arvioi Mika Kytöviidan pitkän sivurajaheiton pahasti väärin…
…ja Jan Irjala pääsee puskemaan pallon maaliin
Ottelun loppuhetket olivat yli satapäiselle kotiyleisölle raastavat. Vielä varsinaisella peliajalla Kytöviidalla oli paikka ratkaista ottelu lopullisesti, mutta nousu oikealta laidalta boksin kulmalle päättyi niukasti takatolpan ohi matalana viuhuneeseen vetoon. Lisäajalla pallo pyöri muutamia kertoja vaarallisesti TamU-K:n maalin läheisyydessä, mutta lopulta kaikki pallot saatiin purettua väljemmille vesille. Reilun kahden minuutin lisäajan jälkeen kuultiin lopulta vapauttava päätösvihellys.
Jan Irjala tuulettaa maaliaan
Maalijuhlat
Ottelun parhaana pelaajana palkittu Jan Irjala analysoi ottelua osuvasti: ”Jäimme pelitemmossa jälkeen hyvin liikkunutta vastustajaa, mutta peli oli silti hyvin kontrollissa ja jaksoimme puolustaa joukkueena hyvin. Emme antaneet juurikaan maalipaikkoja.”
Päävalmentaja Mika Suonsyrjä oli silminnähden tyytyväinen paitsi ottelun tulokseen, myös joukkueen tekemiseen kentällä: ”Hyvä taisteluvoitto joukkueelta. Paljon harjoittelevat junioriryhmät ovat haastavia vastustajia. Me olemme tekemisessä edellä edellisvuosista. uudet pelaajat ovat tulleet hienosti sisään ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.”
Päävalmentaja näki joukkueessa paljon onnistujia, mutta kokonaisuus oli tällä kertaa ratkaisutekijä: ”Onnistuimme nimenomaan joukkueena, mutta haluan nostaa esille Jonne Keräsen ja Otto Pitkäsen taistelevat esitykset”, päävalmentaja päättää.
Sinipaitojen talvi jatkuu siis Suomen Cupin toisella kierroksella PP-70:n vieraana. Ottelun pelipäivä ja -paikka eivät ole vielä selvillä, mutta tiedossa on, että ottelu pitää olla pelattuna viimeistään 15.2. Seuraa tiedotusta niin tiedät koska ja missä jatketaan.
TamU-K:
#1 Siltanen Jussi
#6 Franssila Veli-Pekka -> #15 Dakkaki Jacin, 55 min
#7 Alanne Aki -> #21 Rantanen Markku, 64 min
#8 Vadén Petri
#10 Keränen Jonne
#11 Riponiemi Eero
#18 Pitkänen Otto -> #13 Eijamo Antti, 75 min
#20 Irjala Jan
#25 Lehtimäki Tommi -> #29 Kytöviita Mika, 71 min
#27 Kauppinen Timo
#28 Toiva Ville
#17 Heltonen Kalle
Pallo-Iirot/2:
#2 Lehtonen Väinö
#5 Kankkunen Severi
#8 Siivonen Konsta
#10 Toivonen Aleksi
#23 Erama Panu
#11 Ojala Eero
#16 Kumpulainen Eetu -> #6 Rantanen Niklas, 70 min
#18 Laaksonen Santeri -> #9 Järvinen Marko, 51 min
#19 Kopra Hannes
#21 Sammalmaa Roope -> #7 Hollmen Patrick, 38 min
#22 Nordlund Jere
#1 Ussa Matias
#14 Kumpulainen Niko
#20 Markela Mikko
#26 Mäkinen Matias