Sunnuntain paikallisottelussa Pyynikillä on valtavat panokset

TamU-K pelaa tulevana sunnuntaina kauden tärkeimmän ottelunsa, kun kymmenen ottelun voittoputkessa viilettävä paikalliskilpailija PP-70 vierailee Pyynikin urheilukentällä. Peli-Pojilla panoksena on nousu-unelman hengissä pitäminen, sillä vain voitto pitää heidät iskuetäisyydellä edellä oleviin TamU-K:hon ja Parolan Visaan. Sinipaidoille puolestaan voitto on välttämätön sarjan voittamisen ja suoran sarjanousun saavuttamisen kannalta. Samalla voitto varmistaisi vähintään sarjan kakkostilan, mikä saattaisi hyvinkin riittää sarjanousun tavoitteluun nousukarsinnan kautta. Panokset ovat siis huikean suuret.

Ottelun jännitteitä lisää myös paikalliskilpailuasetelma. Tunnetusti monella PP-70:n pelaajalla ja taustahenkilöllä on jotakin hampaankolossa TamU-K:ta kohden, ja tämä on monesti näkynyt myös otteissa kentällä ja puheissa kentän laidalla. Pelillisesti ottelut ovat tyypillisesti oleet tasaisia, eikä tämän kauden ensimmäinen Nelosen kohtaaminen Ikurissa ollut poikkeus. Tuon ottelun TamU-K voitti maalein 0–1 (0–1) Mika Kytöviidan maalilla, vaikka joukkue pelasi kapealla kakkosjoukkueen pelaajilla täydennetyllä kokoonpanolla. Kyseessä on samalla PP-70:n viimeisin pistemenetys, sillä tämän kesäkuisen ottelun jälkeen he ovat kohdanneet sarjan kaikki muut kymmenen joukkuetta, ja joka kerta Peli-Pojat ovat voittaneet.

Jos on PP-70:n putki vakuuttava, samaa voi sanoa myös TamU-K:sta. Putken pituudessa Sinipaidat pistävät jopa paremmaksi, sillä tappioton putki on venynyt jo kolmentoista ottelun mittaiseksi. Joukkoon toki mahtuu kolme tasapeliä, joten aivan virheettömästä putkesta ei ole kuitenkaan kyse. Joka tapauksessa sunnuntaina vastakkain on kaksi joukkuetta, jotka ovat alkukesästä alkaen pelanneet ainakin tuloksellisesti vakuuttavaa peliä. Samalla ottelun panokset ovat kasvaneen massiivisen suuriksi.

”PP on päässyt paineetta hiipimään iskuasemiin meidän ja ParVin takana. Nyt heillä on tosipaikka edessä. Nousu ansaitaan aina, ja mahtavasti molemmilla joukkueilla on panosta näin syksyllä”, analysoi päävalmentaja Mika Suonsyrjä tilannetta. ”Me olemme pelanneet kaikilla mahdollisilla mittareilla huikean kauden. Palkintoon on kuitenkin matkaa kolme peliä emmekä aio missään nimessä sortua luulotautiin. Sunnuntaina Pyynikillä nähdään taisteleva TamU-K”, päävalmentaja lupaa.

TamU-K ja PP-70 kohtasivat Pyynikillä edellisen kerran liki täsmälleen vuosi ennen sunnuntain ottelua. Päivämäärä oli tuolloin samainen 13.9. mutta ottelun alkamisaika tuntia myöhäisempi. Ottelusta muodostui Sinipaitojen kannalta katkera, sillä Muhammed Al-Itawan ottelun viimeisellä kympillä tekemä maali vei PP-70:n niukkaan 1–2 (0–1) -voittoon. Al-Itawa samoin kuin 0–1-maalin tehnyt Tero Pohjolainen pelaavat edelleen Peli-Pojissa, mutta joukkueen parhaimpiin maalintekijöihin he eivät lukeudu, vaan siinä tilastossa kärkeä pitävät 12 maalia tehnyt Jarkko Mäkipää, 11 maalin mies Matias Hovi ja 8 maaliin kohonnut Jussi Näppilä. Lisäksi PP-70:stä puhuttaessa on aina mainittava pelaajavalmentaja Jarkko Jousmäki, vaikkei hänen roolinsa pelaajana ole enää niin suuri kuin aiemmin.

TamU-K:lla maalintekovastuu on jakautunut hiukan Peli-Poikia kapeammalle rintamalle, sillä edelleen kauttaan jatkavista pelaajista suurempiin maalimääriin ovat kaudella pystyneet vain 17 maalia paukuttanut Tommi Lehtimäki sekä kulttipelaajaksi kannattajien parissa jo noussut Mika Kytöviita, joka on tehnyt verrattain vähistä minuuteista huolimatta jo yhdeksän maalia. Molemmilla on kuitenkin vierähtänyt edellisestä maalista jo muutama ottelu, ja esimerkiksi edellisessä ottelussa Toijalassa muut pelaajat nousivat maalintekovastuuseen.

Sunnuntain otteluun on Pyynikille jälleen odotettavissa suuri yleisömäärä. Kuukausi sitten pelatussa kärkiottelussa Parolan Visaa vastaan yleisömäärä kipusi jo yli neljänsadan, mutta koska panokset ovat kohonneet entisestään ja vastassa on toinen tamperelaisjoukkue, saattavat lukemat kohota jopa seuraavalle sataluvulle. ”Pelimme ovat herättäneet poikkeuksellista mielenkiintoa niin Pirkanmaalla kuin kauempanakin. Odotettavissa on jälleen hieno yleisötapahtuma paikallispelin merkeissä”, hehkuttaa myös päävalmentaja Mika Suonsyrjä.

Saatavilla olevat kisaeväät ovat ottelun arvon mukaisia, sillä ravintola 4 Vuodenaikaa tuo jälleen hodarigrillinsä paikalle. Ranskalaistyylisestä raakamakkarasta valmistetut hot dogit irtoavat tuttuun tapaan vitosella. Etäkannattajia puolestaan palvelee suora nettistriimi osoitteessa tamu-k.com/live. Selostajina ovat jälleen Manu Haapalainen ja Antti Pettinen. Hitaampien yhteyksien päässä peliä voi seurata reaaliajassa Twitterin välityksellä.

Parhaiten nousutaistelun tunnelmaan pääsee kuitenkin kun saapuu Pyynikin urheilukentälle tulevana sunnuntaina 13.9. viimeistään kun pallon potkaistaan liikkeelle klo 15.00. Otteluun on tuttuun tapaan vapaa pääsy. Tervetuloa!