Sinipaitojen cup-taival päättyi Vaasaan
FC Kiisto – TamU-K 3-1 (2-1)
18 min 1-0 Pekka Liukkonen, rp
42 min 2-0 Jani Takala
44 min 2-1 Mika Kytöviita
54 min 3-1 Matias Träskbäck
Varoitukset:
83 min Vesa Suonsyrjä, TamU-K
84 min Heikki Wilen, TamU-K
Ulosajot:
–
Kuvat:
Mikko Jokela
TamU-K tippui Suomen Regions’ Cupista hävittyään viidennen kierroksen ottelussa Vaasassa FC Kiistolle maalein 3-1. Kapealla ringillä liikkeellä ollut TamU-K teki ottelusta tiukan pelaajien venyttyä kestokykynsä äärirajoille helteisellä Palosaaren kentällä. Vaasan piirin kolmosen kärkikolmikossa majaileva FC Kiisto sai tehdä kaikkensa edetäkseen puolivälieriin.
Ilkka Innola pelasi jälleen loistavan ottelun
Lähtökohdat ottelulle eivät todellakaan luoneet ylimääräisiä positiivisia tuntemuksia joukkueen sisällä, mutta alleviivasivat faktaa, että jokaisen kentälle kykenevän on löydettävä runsaasti taistelutahtoa luonteestaan. Otteluun lähdettiin kolmentoista pelaajan ringillä, joista vielä puolikuntoinen Juha Kumara todettiin kokonaan käyttökelvottomaksi alkulämmittelyn aikana. Näin penkille jäi vain monikäyttöinen varamaalivahti Kalle Heltonen.
Ottelu alkoi suhteellisen tasaisissa merkeissä. Kiisto sai pienellä kentällä luotua painetta Sinipaitojen linjalle hyvien ristipallojen avulla, joista seurasi sivurajaheittoja laitapuolustajien Heikki Wilenin ja Otto Kurjasen ehdittyä katkomaan varsinaiset avaavat syötöt joko suoraan ilmasta tai hyökkääjän jalasta. Näistä heitoista ei kuitenkaan seurannut ruuhkanpoikasia vaarallisempaa Ilkka Innolan maalille.
Seuran puheenjohtaja Heikki Wilen pelasi lähtökohtiin nähden vahvat 90 minuuttia
Kuitenkin yhden tällaisen tilanteen jälkeen Kiiston pelaaja pääsi laukomaan todella voimakkaan volleyn ruuhkan takaa. Pallo otti pompun maasta juuri ennen Innolaa, joka sai vain huitaistua palloa muuttaen sen lentorataa kohti tolppaa. Tolpasta pallo kimposi kohti maalia, mutta Innola ennätti loikata valtavalla ponnistuksella kauhaisemaan sen kohti toista tolppaa. Toisesta tolpasta kimmonneen pallon Innola ponnisti törkkäämään pois maaliaukolta kohti väljempää aluetta, mutta se ajautui suoraan Kiiston kärkipelaajaa kohti. Innola reagoi tilanteeseen suorittamalla hypyn pelaajan jalkoihin ja vangiten pallon syliinsä lopullisesti. Tämä oli varsin akrobaattinen ja hektinen hetki Palosaaren auringon alla.
Topparipari Osku Airesto ja Otto Pitkänen toimi odotetun hyvin
Noin vartin pelin jälkeen FC Kiisto sai pallonriiston huolimattoman syötön jälkeen ja pääsi iskemään vastaan. Kiiston keskikenttämies teki pitkän ja taitavan kuljetuksen, johon sisältyi muun muassa vartaloharhautuksia sekä Marseillen ruletti -pyörähdys, ja eteni vastustamattomasti rangaistusalueen sisälle. Topparina voimakkaasti pelannut Otto Pitkänen ennätti liukua tilanteeseen tyylilleen uskollisesti vain hieman myöhässä ja lanasi teknisen vaasalaisen nurmeen. Tuomari ei empinyt asettaa palloa pilkulle ja laukomaan astellut Kiiston kapteeni pommitti pallon varmasti Innolan käsien kautta vasempaan alanurkkaan. 1-0 oli tosiasia.
Ilkka Innola heittäytyy, mutta rankkari painuu sisään: 1-0 Kiistolle
Avausmaalin jälkeen Sinipaidat pääsivät paremmin ja paremmin peliin mukaan. Varsinkin oikealla laidalla pelannut Jacin Dakkaki pystyi luomaan pienten vartaloharhautusten ja hämyliikkeiden avulla itselleen runsaasti tilaa tehdä peliä vaasalaisten alueella. Hänen kanssaan paljon yhteistyötä teki selkävammansa kanssa läpi ottelun tuskaillut Anssi Saiha, ja kaksikko loikin TamU-K:n vaarallisimmat paikat ottelussa. Lauri Heittola sai tasoitusmahdollisuuden kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Mika Kytöviita syötti pallon takaviistoon Heittolan potkuetäisyydelle. Laukaus otti kuitenkin kimmokkeen puolustajasta ja viuhahti yli maalin.
Anssi Saiha pyöritty peliä keskikentällä kivun läpi
Vaasalaispelaaja puskee kulmatilanteessa etutolpalta, pallo nurmen kautta maaliin
FC Kiisto siirtyi 2-0 johtoon kulmapotkusta. Hyvin pelattu kulmakuvio oikeaoppisine screenauksineen jätti isokokoisen hyökkääjän etukulmalle vapaaksi, eikä tämä erehtynyt vaan puski pallon voimakkaasti etunurkkaan. Kaksi erikoistilannemaalia antoivat vaasalaisille turvallisen tuntuisen etumatkan ja näissä lukemissa näytettiin jo siirtyvän tauolle. Sinipaidat saivat kuitenkin toivoa ennen taukoa, kun Dakkaki ajoitti prässäyksen oikeaoppisesti pakottaen laitapuolustajan pelaamaan pallon huolimattomasti kohti topparia. Tämä ei saanut syöttöä haltuunsa vaan pallo valui välitilaan toppareiden taakse, jossa paikalla oli vauhdikkaassa juoksussa Mika Kytöviita. Klassinen sonnimainen ajo boksiin ja voimakas laakalaukaus takakulmaan muuttivat pelin lukemiksi 2-1. Tauolle päästiin toiveikkaissa tunnelmissa.
Mika Kytöviita ampuu 2-1 kavennusmaalin
Toinen jakso alkoi Sinipaitojen luodessa painetta vaasalaisten maalille. Mutta kuten Kiisto ensimmäisellä jaksolla, ei TamU-K:aan saanut sivurajaheitoista aiheutunutta häslinkiä kummempaa aikaan vastustajan maalille. Lopulta erään Sinipaitojen kulmapotkun jälkeen pallo ajautui keskialueelle, josta Otto Pitkäsen purku tippui suoraan Kiiston pelaajalle. Tämä eteni hyökkäykseen ja vapautti vasemmalta laidalta pelaajan läpiajoon. Tyylikäs vastaantulevan maalivahdin kierto ja sijoitus tyhjään maaliin antoivat Kiistolle jälleen kahden maalin karkumatkan.
Kun TamU-K ei saanut kavennusosumaa runnottua, alkoivat pelaajien jalat yksinkertaisesti tyhjentyä voimavarannoista. Kiisto teki tarvittavat vaihdot ja pystyi pyörittämään palloa rauhassa mieheltä miehelle Sinipaitojen etäisyyksien kasvaessa mitä pidemmälle peli eteni. Kun vielä Otto Kurjanen loukkaantui noin kaksikymmentä minuuttia ennen loppua ja kentälle vaihdetun varamaalivahti Kalle Heltosen ominaisuudet eivät varsinaisesti suosineet kookkaiden toppareiden kanssa pääpalloista taistelua, pelailtiin peli sopuisasti loppuun lukemin 3-1.
Bussilastillinen Tampere Unitedin kannattajia piti Palosaaressa kovaa meteliä
”Ottelu oli meiltä kova osoitus siitä, että asenne on tärkeä mittari onnistumisesta. Jätimme 110% kentälle ja se riitti tänään tähän tulokseen. Tappio harmittaa aina, mutta pää pystyssä saimme kentältä lähteä”, summaa hienon ottelun sekä keskikentällä että topparina jälleen pelannut Vesa Suonsyrjä. Samaan yhtyvät myös ainoan maalin viimeistellyt Kytöviita sekä topparina raatanut Osku Airesto. ”Joukkue taisteli urhoollisesti loppuun asti”, Kytöviita toteaa ja Airesto jatkaa: ”Vastustaja oli parempi, mutta saivat varmasti ihan tosissaan pelata koko ottelun. Erityisesti ilahdutti debytanttien esitykset ja hieno reissuhenki koko päivän ajan sekä tietysti Sonnin maali.” Kytöviita uppoutuu vielä antamaan kiitosta kannattajille. ”Sinikaartille myös iso kiitos… laulu raikasi koko 90 minuuttia!”
Yksi ottelun ratkaisuhetkistä: Otto Kurjasen nilkka vääntyy pahan näköisesti
Kalle Heltonen rynni reilun 20 minuuttia kärkimiehenä, mutta vauhdista huolimatta tulos jäi laihaksi
Vaikka cup-taival päättyi Vaasassa, voi koko joukkue olla todella ylpeä esityksestään. Vastustaja ei missään vaiheessa päässyt helpolla ja joutui tekemään täyden työn edetäkseen jatkoon. Ottelun jälkeen kentällä makasi nippu kaikkensa antaneita Sinipaitoja. Nyt joukkueella on aikaa levätä ja koota rivinsä kuntoon ennen sarjakauden jatkumista, sillä seuraava ottelu on vasta tulevana lauantaina Turengissa. Tuolloin toivottavasti suurin osa pelaajista on jälleen kunnossa kun vastaan asettuu Vitosen lohkon kärkipään joukkueisiin kuuluva Janakkalan Pallo.
Maalivahdin ja topparin halaus tiivistää ottelun jälkeiset tunnelmat
FC Kiisto:
#3 Ekström Jussi
#4 Karri Lauri
#5 Träskbäck Matias
#6 Yang Bin Bin
#10 Liukkonen Pekka
#14 Juho Järvinen
#15 Riihioja Riku -> 65 min #26 Lindholm Arthur
#16 Inki Mikko
#19 Heiskari Petri -> 87 min #76 Westermark Jan-christian
#20 Takala Jani -> 68 min #13 Kaikkonen Veli-pekka
#22 Rintala Ville
#1 Oksanen Kimmo
#8 Joensuu Mikko
#9 Temaj Genc
TamU-K:
#1 Ilkka Innola
#2 Heikki Wilen
#6 Otto Kurjanen -> 68 min #21 Kalle Heltonen
#7 Retu Harju
#15 Jacin Dakkaki
#16 Lauri Heittola
#18 Otto Pitkänen
#19 Vesa Suonsyrjä
#24 Anssi Saiha
#26 Mika Kytöviita
#28 Osku Airesto
#4 Juha Kumara
Tähtipörssin valinnat:
* * * Otto Pitkänen
* * Vesa Suonsyrjä
* Jacin Dakkaki