Sinipaitojen cup-juna jäi jälleen lähtöasemalle
HirPy – TamU-K 2 2–2 (0–1), 5–3 RP
9 min Joni Valkama 1–0
61 min Rasmus Hämäläinen 2–0
62 min Juho Saramäki 2–1
90 min Konsta Kivekäs 2–2
Edellisessä ottelussaan FC Melodyn kakkosjoukkueen lukemin 6–1 kaatanut Sinipaitojen kakkosjoukkue jatkoi seuran heikkoa cup-menestystä häviämällä Hirsilässä HirPy:lle Piiricupin avauskierroksen ottelun kirjavien vaiheiden jälkeen rangaistuslaukauksilla. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 2–2 (0–1) ja lopulta rangaistuspotkut menivät kotijoukkueelle 5–3.
Sinipaidat lähtivät kamppailuun selkeinä ennakkosuosikkeina, sillä harjoituskaudella samojen joukkueiden kohtaaminen päättyi lukemiin 8–0 sinipaitojen eduksi. Pienellä ja epätasaisella Hirsilän luonnonnurmella kotijoukkue oli kuitenkin eri luokkaa kuin harjoitusottelussa, ja ottelu oli kokonaisuudessaan melko tasainen.
Avausjaksolla Sinipaitojen pelissä oli vielä jonkinlaista järkeä ja peliä pyöritettiin tavanomaiseen tapaan syöttelemällä läpi kentän. Vierasjoukkueena teki aikaisen avausmaalin, kun Heikki Wilenin boksiin pelaama pallo jatkettiin hirsiläläisten toimesta Joni Valkamalle. Tämän tarkka pusku jätti maalivahdin vaille mahdollisuuksia.
Kun kumpikaan joukkue ei saanut aikaan varsinaisia maalitilanteitakaan jakson jäljellä olevalla ajalla, lähdettiin tauolle tilanteessa 0–1.
Toisella puoliajalla kotijoukkue sai tuekseen myötätuulen, joka nousi kesken ottelun. Myötätuulen turvin HirPy siirtyikin pelaamaan heti puolustuslinjasta tai maalivahdilta asti todella pitkillä palloilla, ja kun sinipaidat lähtivät tähän mukaan, oli ottelun toinen puoliaika karmivan näköistä monottelua.
Vierasjoukkue näytti menevän menojaan, kun vastahyökkäyksestä kärkipari Tero Lepola – Jasmin Mlivic sahasi kahdella hienolla syötöllä avopaikan Rasmus Hämäläiselle, joka viimeisteli varmasti lukemiksi 0–2, kun peliä oli jäljellä 30 minuuttia. HirPy iski kuitenkin takaisin lähes välittömästi kun vain minuuttia myöhemmin palloa ei saatu purettua linjasta, ja pomppujen kautta pallo jäi rangaistusalueen rajalla. Pallon saanut Janne Suhonen vapautti Juho Saramäen, joka sai laukoa avopaikasta pallon ohi varsinaisia maalivahteja tuuranneen Jukka Wennströmin.
Pitkään näytti siltä, että lukemat jäisivät loppulukemiksi ja kello juoksi kovaa tahtia pallon singahdellessa melko yksitoikkoisesti suoraan alueelta alueelle. HirPy kuitenkin nousi kuin nousikin kamppailuun voitosta, kun Konsta Kivekäs laukoi vaarattoman oloisesta paikasta. Pallo otti kimmokkeen Joni Valkamasta ja painui maalin alanurkkaan. Ottelun hyvin tuominnut Olli Niemelä osoitti pallon keskelle ja päätti samalla varsinaisen peliajan.
Piiricupin sääntöjen mukaisesti aloitettiin suoraan varsinaisen peliajan jälkeen rangaistuspotkukilpailu. Rankkareissa sinipaidoista onnistuivat Vesa Suonsyrjä, Henri Joki ja Tero Lepola. Hirsiläläisten kaikkien onnistuttua jäi sankarin viitta HirPy:n maalivahti Arttu Niemen harteille, sillä tämä onnistui torjumaan Rasmus Hämäläisen laukauksen. Näin kakkosjoukkueen piiricup jäi vain yhden ottelun mittaiseksi.
”Tämä oli meille taas hyvää oppia. 2-0 johdossa meidän olisi pitänyt pelata fiksummin, mutta menimme mukaan roiskimiseen, ja se ei ole meidän etumme. Harmittava tappio, mutta usein se on edessä kun asenne ei ole sata prosenttia”, kommentoi sinipaitojen pelaajavalmentaja Vesa Suonsyrjä.
Oman Kutosen lohkonsa kärjessä majaileva TamU-K 2 jatkaa otteluitaan huomenna tiistaina Kaukajärvellä. Kello 20 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu NePa Talent. Tervetuloa!
HirPy:
#1 Niemi Arttu
#2 Kuusisto Tommi
#3 Vänttinen Rasmus
#4 Kymäläinen Matti
#5 Suvila Miika
#7 Niemi Juho
#8 Salminen Matti
#9 Suhonen Marko
#10 Suhonen Janne
#11 Pekkanen Jari
#13 Ahonen Eero
#15 Kivekäs Konsta
#17 Salomaa Juuso
#20 Hartikainen Jari
#23 Saramäki Juho
#24 Suomalainen Riku
#33 Suhonen Joona
#41 Pohja Jukka
#42 Ahonen Aapo
#43 Pekkanen Jami
#67 Tiikkaja Marko
#xx Antti Rönkkö
TamU-K 2:
#1 Heltonen Kalle
#2 Wilen Heikki
#3 Malinen Mikko
#4 Palo Matias
#5 Leppänen Lauri
#7 Hälvä Vesa
#9 Mlivic Jasmin
#10 Lepola Tero
#11 Suonsyrjä Vesa
#13 Ojanen Mikko
#14 Wennström Jukka
#15 Luoto Pepe
#16 Hämäläinen Rasmus
#17 Valkama Joni
#20 Joki Henri
#23 Riihimäki Tommi
#24 Hyrkkänen Tuomas
#27 Koskela Artturi
#28 Humppi Mikko