Sinipaidat palaavat tositoimiin
TamU-K palaa nousujuhlista arkeen perjantaina Kaukajärven tekonurmella. Vaikka sarjavoitto ja sen myötä -nousu varmistettiin jo viime viikolla Viialassa, ei Sinipaitojen kausi ole taputeltu. Perjantai-illan vastustajaksi astelee Hervanta Sporting Team, tuttavallisemmin HST. Jos TamU-K pääsee pelaamaan paineettomasti ja pelkän peli-ilon siivittämänä, ei samaa voi sanoa HST:n tilanteesta. Joukkue kamppailee kynsin ja hampain sarjapaikastaan ja tarvitsee kipeästi pisteitä säilyäkseen vitosdivarissa.
Otteluun ja samalla koko loppukauteen sisältyy kuitenkin suurta jännitystä varsinkin joukkueen sisällä. Vaikka Sinipaidat ovat painaneet kymmenittäin osumia kuluvalla kaudella, ei pelaajien joukosta ole noussut esiin selkeää ykköspyssyä. Maalit ovat jakautuneet epätavallisen tasaisesti ja peräti neljä pelaajaa havittelee joukkueen sisäisen maalipörssin voittoa.
”En syötä Sonnille, Tinkelle tai Jacinille, siinähän se”, tiivistää kookas Jan Irjala oman selkeän ja yksinkertaisen taktiikkansa maalitaistossa. Irjala lähtee kamppailuun kahdeksan osuman saldolla ja on näin ollen yhden maalin jäljessä Jacin Dakkakia, Mika Kytöviitaa ja puolustuspään maalinsylkijä Timo Kauppista. Kauppinen sulkee syötöt kokonaan pois laskuista, kun maalinteosta puhutaan. ”Kovalla itseluottamuksella järjestän maalipaikat, joista kylmällä viimeistelyllä hoidan tarvittavat börsät maalikuninkuuteen”, latoo Kauppinen.
Myös vastustajajoukkue HST on viime aikoina ollut kovassa vireessä. Kaksi viimeisintä otteluaan lukemin 6-0 voittanut hervantalaisjoukkue tulee varmasti lujalla asenteella perjantain peliin, sillä kahden viimeisen ottelun aikana HST:n tulee kuroa Lammin Vedon kolmen pisteen etumatka kiinni putoamisen välttämiseksi. Putoamiskamppailun kruunaa viimeisen kierroksen HST:n ja LaVen keskinäinen kohtaaminen, jossa viimeistään ratkeaa kumpi joukkueista jatkaa vitosessa myös ensi kaudella.
Sinipaitojen päävalmentaja Mika Suonsyrjä pitää perjantain ottelua yhtenä kauden haastavimmista. ”Tavoitteet on jo saavutettu ja raskasta kautta takana vajaat kymmenen kuukautta. Joukkueen sitoutumistahan tässä mitataan”, kommentoi Suonsyrjä, mutta valaa uskoa omiinsa: ”Uskon kuitenkin tähän ryhmään ja että ryhdikkäästi pelataan kausi loppuun asti. Joka pelissä taistellaan voitosta, pelipaita velvoittaa.”
Yksi Sinipaita pukee pelipaidan päälleen jopa tavallista innokkaammin, kun ottelu hervantalaisia vastaan alkaa. Keskikentän ankkuripelaaja Joonas Kupiainen on saanut nilkkansa parsittua pelikuntoon ja odottaa paluuta kentille innoissaan. ”Kentälle paluu tuntuu miellyttävältä! Pääsee nauttimaan peli-ilosta taas pitkästä aikaa”, fiilistelee Kupiainen. Muutenkin joukkueen terveystilanne on äärimmäisen hyvä, joten tasoitusta ei HST:lle putoamiskamppailussa huomenna anneta, tässäkään suhteessa.
Hurjaan maalivireeseen kauden ehtoopuolella yltynyt Mika Kytöviita ei aio lopettaa maalitehtailuaan, ennen kuin kausi todella päättyy. ”Kauden tärkein tavoite eli sarjanousu on saavutettu. Nyt onkin sitten aika henkilökohtaisen kilpailun, eli maalipörssin voittajan selvittämisen”, kommentoi Kytöviita ja mainitsee myös, ettei usko muiden titteliä tavoittelevien uholla olevan katetta. ”Näenkin pahimmaksi haastajakseni Jacinin. Hän on hiljainen, mutta erittäin vaarallinen maalinsylkijä. Fakta on kuitenkin se, että maalipörssin voittaa se joka tekee eniten maaleja. Annetaan siis tekojen puhua puolestaan”, päättää Sonni.
Ottelu HST – TamU-K pelataan perjantaina 20.9. alkaen kello 19.15 Kaukajärven tekonurmella. Tule seuraamaan vitosen kuumana käyvää putoamistaistelua sekä jännittämään, kuka Sinipaidoista latoo merkityksellisiä osumia pimenevässä syysillassa. Kun laitapuolustaja Antti Eijamolta kysyy, kenen puolesta hän laittaa rahansa likoon maalipörssin voittajaa setvittäessä, on vastaus nopea. ”Tinken, oon luvannut sille yhden saksaripaikan. Ja Tinke kyllä tekee, jos vain osuu palloon.”
Voit veikata Sinipaitojen sisäisen maalipörssin voittajaa ottelun alkuun asti. Oikein veikanneiden kesken arvotaan parhaan maalintekijän nimmarilla varustettu TamU-K:n t-paita.