Sinipaidat palaavat Manseen
Sinipaidat palaavat Tampereelle lähes kuukauden vieraspeliputken jälkeen, kun Kaupin Urheilupuistossa vastaan asettuu myöhään torstai-iltana Tampereen Palloilijat eli TaPa. Ottelu päättää samalla sarjan ensimmäisen kierroksen TamU-K:n osalta ja näin kaikki lohkon joukkueet on kohdattu vähintään kerran. Pitkään jatkunut ja pelaajistoa koetellut loukkaantumis- ja poissaolokierre on vihdoin hellittänyt ja Sinipaidat saavat jalkeille vahvan ryhmän.
”Olemme vihdoin matkalla peliin asiallisen kokoisella ja terveellä ringillä”, TamU-K:n lomalta palannut päävalmentaja Mika Suonsyrjä toteaa ja jatkaa: ”Odotan meidän pääsevän takaisin raiteille pelillisesti vaikeiden vieraspelien jälkeen.” Vaikka Sinipaidat ovat sarjassa marssineet voitosta voittoon, eivät peliesitykset kahdessa viimeisessä vierasottelussa LaVea ja JanPaa vastaan ole olleet häävejä, ja voittoon on noustu toisen jakson hyvän joukkuepelaamisen ja rutiinitason ansiosta.
Torstainen vastustaja TaPa on valahtanut sarjataulukossa kolmanneksi viimeiseksi. Joukkueen viimeiset ottelut ovat kuitenkin sujuneet nousujohteisesti ja Vesilahdelta TaPa palasi komea 1-3 vierasvoitto mukanaan. Mikäli TaPa huomenna nappaa Sinipaidoilta pisteitä, nousee joukkue sarjataulukossa yhdeksänneksi putoamisviivan yläpuolelle.
Ennen viime ottelua Lammilla alkulämmittelyjen aikana selkänsä loukannut Jacin Dakkaki on Tampereen Palloilijoita vastaan pelikunnossa ja todennäköisesti avauskokoonpanossa. Ramadania viettävä Dakkaki odottaakin torstaita innolla. ”Selkävamma on parantunut pienessä ajassa erittäin hyvin, eikä tiistain treeneissä tuntunut mitään kipuja”, Dakkaki kommentoi helpottuneena. ”Olen tyytyväinen pelattuihin peleihin niin kauan kun niistä on tuloksena voitto. Parannettavaa löytyy joukkueena prässäämisessä ja ekalla puoliajalla pelirytmiin pääsemisessä”, ruotii Dakkaki joukkueen viimeaikaisia otteita.
Otteluun lisämielenkiintoa tuo uusi peliareena. Kaupin tekonurmi on melko pienikokoinen ja kapea, ja lisäksi monella kentällä samanaikaisesti käynnissä olevat tapahtumat voivat sekoittaa joidenkin pelaajien pasmoja. Kiinnostava fakta on myös, että viimeksi TamU-K:n pelatessa Kaupissa vastassa oli kutosdivarin avausottelussa juurikin TaPan kakkosjoukkue. Viime vuoden toukokuun alussa käyty kamppailu päättyi 2-2 tasapeliin.
Jos kentällä on luvassa herkullista vääntöä, myös kentän laidalta löytyy haastetta herkkusuille. TamU-K:n uuden yhteistyökumppanin Remonttipalvelu Mikko Heikuran avustuksella hankittu Weberin kaasugrilli paahtaa jatkossa kisakyrsät Sinipaitojen peleissä. Kompakti kannellinen grilli mahdollistaa tulikuumien makkaroiden nauttimisen nyt myös otteluiden toisella puoliajalla, itse kamppailun lähestyessä kliimaksiaan. Tule siis torstai-iltana Kauppiin kokemaan sekä mahtava jalkapalloelämys että uudenkarhean grillin tuottama makkaranautinto!
TamU-K – TaPa torstaina Kaupin Urheilupuistossa alkaen kello 20.30. Kenttä 1 on heti ensimmäisenä kenttä parkkialueelta tultaessa. Tervetuloa!