Sinipaidat matkaavat perjantaina Ikuriin PP-70:n vieraaksi
TamU-K pelaa viimeisen juhannustaukoa edeltävän Nelosen sarjaottelunsa huomenna perjantaina Ikurissa. Illan kotijoukkue on Sinipaidoille monella tapaa erittäin tuttu paikallisvastustaja PP-70, jota vastaan pelatut sarjaottelut olivat viime kaudella tunteikkaita ja suorastaan tulenarkoja tapahtumia niin vieraissa Ikurissa kuin kotona Pyynikilläkin. Haussa on täydet kolme pistettä ennen reilun kahden viikon mittaista taukoa otteluista.
Joukkueet ovat kohdanneet kilpailullisissa otteluissa kaikkiaan kolme kertaa, sillä viime kauden Nelosen otteluiden lisäksi takana on Suomen Cupin toisen kierroksen ottelu helmikuun alussa. Tuolloin Peli-Pojat eivät olleet lainkaan valmiita kilpailullisiin otteluihin kun taas Sinipaidat olivat harjoitelleet läpi tammikuun erittäin hyvin. Näin ollen tuloksena oli Sinipaitojen helppo 1–4 (0–2) -vierasvoitto. Ottelussa Tommi Lehtimäki teki hattutempun ja myöskin Timo Kauppinen teki maalin. Viime kauden ottelut olivat sitä vastoin hyvinkin tasaisia, sillä molemmat ottelut päättyivät 1–2-vierasvoittoihin. Sinipaidat voittivat juuri ennen juhannusta Ikurissa ja PP-70 syyskuussa Pyynikillä.
PP-70:n kahden edellisen ottelun tulokset kuvaavat hyvin länsitamperelaisten kautta: ensin sarjassa kolmantena majaileva Tervakosken Pato kaatui Ikurissa komeasti 6–0 (2–0) mutta sitten putoamiskamppailuun ennakoitu FC Teivo päihitti Peli-Pojat kotonaan Räikän nurmella 3–0 (1–0). ”PP on pelannut ailahtelevasti alkukauden, mutta meitä vastaan he varmasti syttyvät jälleen”, toteaa myös TamU-K:n päävalmentaja Mika Suonsyrjä. Ailahtelevien tulosten myötä PP-70 onkin tällä hetkellä sarjassa putoamisviivan alapuolella. Voitto perjantaina todennäköisesti nostaisi joukkueen jälleen viivan yläpuolelle.
”Viime aikoina olemme pelanneet paljon syvällä makaavia bussipuolustuksia vastaan. PP on liikkuva joukkue ja he varmasti asettavat erilaisia haasteita pelaamisellemme”, analysoi Suonsyrjä vastustajaa. Vuoden takaiset heikot esitykset eivät myöskään ole päävalmentajalta unohtuneet: ”Viime kaudella olimme molemmissa kohtaamisissa lapasia. Samaan ei ole varaa nyt sortua.” Vaikka vuosi sitten TamU-K poistui voittajana Ikurin kohtaamisesta, kaikki paikalla olleet ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että peliesityksen perusteella pistejakokin olisi ollut Sinipaitoja mairitteleva tulos.
TamU-K:n hetkeksi erittäin vaikeaksi mudoostunut pelaajatilanne on paranemaan päin, ja joukkue lähteekin hakemaan vieraspisteitä iskukykyisellä miehistöllä. ”Torstai-illan viimeistelyharjoituksen jälkeen katsotaan ketkä kaikki ovat pelikunnossa. Toiveissa on että olemme hieman leveämmällä materiaalilla kuin edellisviikkoina”, toteaa päävalmentaja Suonsyrjä. Uusista sopimuspelaajista Chakib Belbachirin debyytti jää myöhempään, mutta topparihankinta Juho Kanto on mukana. Nähtäväksi jää, laittaako päävalmentaja Suonsyrjä uuden miehen suoraan avauskokoonpanoon.
Ikurin kentälle pääsee keskustasta parhaiten bussilla numero 21. Ottelu alkaa perjantaina klo 18.15. Etäkannattajat pysyvät parhaiten perillä ottelun tapahtumista Twitterin välityksellä.