Sinipaidat jäivät TPV/A:n jalkoihin talven avauksessa

TamU-K:n ensimmäinen kauteen 2015 valmistava harjoitusottelu pelattiin lauantaina. Pelialustana oli Pirkkahallin uusittu keinonurmi ja vastustajana TPV:n A-juniorijoukkue. Sinipaidat joutuivat otteluun erittäin vajaamiehisellä joukkueella. Kentällä oli vain viisi edelliskauden runkomiestä, joista vielä Ville Toiva loukkaantui heti ottelun alussa. Näin testillä olleet pelaajat jäivät vaille toisilleen tutun rungon tuomaa vakautta pelaamiseen. Tulos ratkesi lopulta rumaksi 8-2 (3-1) tappioksi.

Avausjakso oli vielä suhteellisen tasaista pelaamista, mutta TPV/A oli terävämpi maalipaikoissa ja viimeisteli kolme osumaa maalille hätäkomennuksella joutuneen päävalmentaja Mika Suonsyrjän selän taakse. Sinipaidoille avausjakson ainokaisen iski kaukaa Tampereelle lomailemaan tullut edelliskausien luottomies Juha Kumara.

Toisella jaksolla TPV/A:lla oli laittaa kentälle yhdeksän tuoretta miestä TamU-K:n kierrättäessä kahta vaihtopelaajaansa. Tämä näkyi sinipaitojen täydellisenä katkeamisena ja numeroiden repsahtamisena 8-2:een. Sinipaitojen toisen osuman teki näytillä oleva Tommi Lehtimäki.

”Me emme olleet vielä valmiita pelaamaan. Moni pelaaja joutui tekemättömään paikkaan, kun pelikaverit, peliryhmitys ja oma rooli olivat uusia”, arvioi päävalmentaja Mika Suonsyrjä ottelun antia.

”Positiivista pelissä oli tietyllä tapaa hyökkäyspelaamisen rakenne ja testissä ollut kärkipari. Työtä on paljon edessä, mutta uskon että olemme paljon valmiimpia jo seuraavassa pelissämme. Olettaen tietysti, että minä en enää joudu maalinsuulle”, päättää päävalmentaja Suonsyrjä.

TamU-K:
Mika Suonsyrjä (mv)
Tuomas Savinainen
Markus Silvennoinen
Jan Irjala
Samu Johansson
Jonne Keränen
Ville Toiva
Ville Roos
Eero Riponiemi
Ugur Kirbac
Tommi Lehtimäki

Juha Kumara
Markku Rantanen
Rasmus Hämäläinen