Rellu palautti Sinipaidat maanpinnalle 0-1 (0-1)
TamU-K – FC Rellu 0-1 (0-1)
18 min 0-1 Mikko Santala
Varoitukset:
54 min Lauri Heittola, TamU-K
65 min Jari Kurki, FC Rellu
85 min Jari Kurki, FC Rellu
90 min Petri Vadén, TamU-K
Ulosajot:
85 min Jari Kurki, FC Rellu
Yleisöä:
90
Kaikki putket katkeavat joskus, kuuluu klisee. TamU-K:n yli vuoden jatkuneen voittoputken osalta se hetki osui maanantai-iltaan, kun FC Rellu kävi hakemassa pisteet Kaukajärveltä maalein 0-1 (0-1). Vierailijat pelasivat kurinalaisesti, ja eittämättä ansaitsivat voittonsa. Sinipaitojen vaisua iltaa korosti sekin, että yleisöä oli saapunut tihkusateiseen iltaan vain 90 henkeä, joka on samalla kauden huonoin yleisömäärä kotiotteluissa.
Retu Harju, Jan Irjala ja Petri Vadén vapaapotkutilanteessa
Ottelun alku lupasi vielä hyvää. TamU-K hallitsi palloa, ja etenkin muutamat kulmapotkutilanteet olivat vaarallisia. Ottelun yhdeksännellä minuutilla yleisö vaati turhaan pilkkua, kun pallon kanssa boksiin ajanut Jan Irjala rapattiin rumalla liukutaklauksella. Tuomari kuitenkin levitteli käsiään,
Voittomaaliksi jäänyt FC Rellun osuma syntyi 18. minuutilla hieman nololla tavalla. Rellu pelasi pitkän pallon laidassa viilettäneelle Mikko Santalalle. Sekä toppari Juha Kumara että laitapuolustajana jälleen pelannut Vesa Suonsyrjä lähtivät tavoittelemaan samaa palloa, ja kun kumpikaan ei siihen pääsyt, vikkelä Santala kuittasi läpi, eikä erehtynyt kun vastassa oli enää maalivahti Ilkka Innola. Varma sijoitus takakulmaan, ja peli oli 0-1.
FC Rellun Mikko Santala ampuu ottelun ratkaisumaalin
Kaiken kaikkiaan ottelun ensimmäinen puoliaika ei monia jalkapallollisia hienouksia tarjonnut. TamU-K:lla oli vielä muutama puolittainen maalintekopaikka, muun muassa Joonas Kupiaisen niukasti ohi viuhunut vapaapotku ja Lauri Heittolan maalin yli suuntautunut kaukoveto. Paras maalintekotilaisuus syntyi jälleen Mika Kytöviidan pitkän heiton jälkitilanteessa, kun rellulaismaalivahti seikkaili itsensä ulos tilanteesta. Monen muun maalinedushässäkän tapaan tästäkään tilanteesta ei kuitenkaan lopulta saatu edes vetoa maalia kohti. Näin tauolle mentiin 0-1 tappiotilanteessa.
Petri Vadén yrittää maalia vaikeasta asennosta
Toiselle puoliajalle TamU-K lähti 4-4-2 -muodostelmalla, jossa Kytöviita ja Irjala olivat piikissä, ja laitapelaajat Petri Vadén ja Jacin Dakkaki tukivat voimakkaasti hyökkäystä. Tästä huolimatta ottelun juoni jatkui samanlaisena kuin ensimmäisellä puoliajalla: TamU-K:lla oli hienoinen pallohallinta, mutta varsinaiset maalintekopaikat olivat harvassa. Tästä toki kuuluu kunnia myös vastustajan kurinalaiselle pelille. Rellu otti keskikentällä tilan pois hyvällä liikkeellä, ja kun Sinipaitojen luovimmat keskikenttäpelaajat eivät olleet Jesse Kupiaisen viime hetken poisjäännin myötä tässä ottelussa kokoonpanossa, ei Rellun prässipeliin tuntunut löytyvän lääkkeitä. Sinipaidoilta nähtiinkin tukuittain huonoja syöttöratkaisuja ja harhasyöttöjä, ja hyökkäyspelissä helpotkin asiat tuntuivat olevan tällä kertaa kovin vaikeita.
Nawar Karikuss nostaa hyökkäystä
Lähimmäksi maalia pääsi noin vartti ennen päätösvihellystä Timo Kauppinen, jonka matalan kierteisen vedon Rellun maalivahti sai torjuttua vaivoin kulmaksi. Jacin Dakkakilla oli hyvä puskupaikka kulmatilanteessa, mutta pallo suuntautui ohi maalin. Viisi minuuttia ennen loppua Sinipaidoille tarjottiin vielä tasoituspaikkaa, kun Rellun Jari Kurki otti toisen keltaisen korttinsa, ja tuli näin ollen ulosajetuksi. Ottelun loppu olikin TamU-K:n painostusta, mutta ratkaisutilanteissa pallo poltti jalassa, eikä varsinaisia maalipaikkoja nähty. Näin Rellu pääsi loppuvihellyksen soitua juhlimaan ansaittua voittoaan.
Jacin Dakkaki vetopaikassa
Myös päävalmentaja Mika Suonsyrjä tunnustaa vierasjoukkueen paremmuuden: ”Ihan ensimmäisenä hattu päästä Rellun suuntaan. Kaikki kunnia heille. He ansaitsivat voittonsa pelaamalla oman kapasiteettinsa ylärajoilla.”
Päävalmentaja ei myöskään säästele omiaan kritiikiltä: ”Meiltä puuttui viimeinen terävyys ihan kaikesta tekemisestä. Koko peliä kuvastaa se, että saimme pallon kaverin boksiin monta kymmentä kertaa ja ukkojakin siellä oli, mutta silti vastustajan veskarille taisi kertyä vain kaksi torjuntaa. Muutamasta avopaikasta ei metrin päästä maalista edes työllistetty veskaria, eikä silloin voi peliä voittaa.”
Sinipaitojen ensimmäinen tilaisuus kasvojenpesuun tulee jo ensi lauantaina, kun TamU-K kohtaa vierasottelussa AC OldSchoolin Kaukajärven tekonurmella. Joukkueen harjoitukset jatkuvat jo tänään tiistaina. ”Nyt on päät jo nostettu näin aamusta pystyyn ja työnteko jatkuu illan reeneissä”, toteaa Suonsyrjä ja katsoo luottavaisena eteenpäin: ”Viikonloppuna lähdetään taas taistelemaan pisteistä. Ei tässä kannata kenenkään ylireagoida. Tiedostetaan tehdyt virheet ja jatketaan eteenpäin.”
Ottelun päätyttyä ilmeet olivat mietteliäitä
TamU-K:
#1 Ilkka Innola
#4 Juha Kumara
#5 Joonas Kupiainen
#8 Petri Vadén
#16 Lauri Heittola
#19 Vesa Suonsyrjä
#20 Jan Irjala
#26 Mika Kytöviita
#27 Timo Kauppinen
#28 Jesse Kupiainen
#29 Osku Airesto
#3 Ahmed Lakra
#7 Retu Harju
#15 Jacin Dakkaki
#18 Otto Pitkänen
#21 Alaa Adeeb
#22 Mika Suonsyrjä
#23 Nawar Karikuss
FC Rellu:
#1 David Perez
#6 Kimmo Myllyniemi
#7 Jari Kurki
#8 Juha Kaartoluoma
#9 Pentti Suoniemi
#10 Tuomas Nykänen
#17 Mikko Santala
#18 Olli Hirsimäki
#19 Jarkko Pihlajamäki
#20 Harri Saarinen
#21 Veli-Matti Kopakkala
#22 Tero Mattila
#23 Jaakko Haapasalmi
#24 Pauli Suoniemi
#25 Henri Kruus
#26 Juho Taipale
#61 Kasper Kuhila
#62 Kimmo Turunen
Tähtipörssin valinnat:
* * * Timo Kauppinen
* * Joonas Kupiainen
* Osku Airesto