Nuorempi Suonsyrjä taistelee Sinisten värien puolesta

Vesa Suonsyrjä

Vesa Suonsyrjä on tamperelaisen kahdeksankymmentälukulaisen kaupunginosajalkapalloilun tuote, joka on pelannut aikuisikänsä Nelosdivisioonan ja Kutosen välillä tasollisesti seilaten.

”Aloitin Ilveksen kaupunginosajoukkueissa, joissa pelasin muistaakseni B-ikäisiin asti. Tossupallossa niitettiin mainetta Fc Peltsun väreissä, josta pikku hiljaa tuli siirryttyä isolle kentälle. Pisimpään olen pelannut Tampere City FC:ssä ja Fc Melodyssa, joista jälkimmäinen on minulle vanhoista seuroistani tärkein”, ”Vesku” muistelee pelaamiaan kahta vuosikymmentä.

Vuosi sitten mittariin napsahtaessa ikämiehiin oikeuttava ikälukema alkoivat Vesan vaihtoehdot olla vielä kausi Melodyssä tai lopettaminen. Kaksoisveli Mikan siirtyminen TamU-K:n päävalmentajaksi kuitenkin keikautti asetelmat uusiksi.

”Olin jo harkinnut lopettamista vakavasti. Viime kesänä polvi sai osumaa ja sitä kuntouttaessani kävin Tamu-K:n reeneissä, jossa viihdyin hyvin. Kauden päätyttyä minut pyydettiin mukaan kirittämään nuorempia ja kun tuntui sille, että nuoremmat olivat enemmän hädissään minun kanssani päätin lähteä vielä vuodeksi mukaan ja se on todella kannattanut!”

TamU-K on harjoitellut ja pelannut harjoitusotteluita peräti tammikuusta asti. Alasarjoissa kausi alkaa yleensä auringon jo lämmitäessä ja ulkokenttien ollessa sulia. Myöskään kolmen tapahtuman rytmiin Vesa ei ole harjoitellut ikinä ennen.

”Muutaman vuoden juoksutaustalla osasin odottaa, että kunto kestää kyllä. Lopulta nyt kun lapset ovat isompia, tämä [harjoittelu] on ollut mukavaa, ja yhteisten tapahtumien kautta on syntynyt ennenkokematon yhteishenki.”

Nuorempi Suonsyrjä on pelannut pääsääntöisesti keskikentän keskustan ylemmässä roolissa. Samalle pelipaikalle on tarjolla lukuisia laadukkaita ja sarjatasoon nähden meritoituneita pelureita. Silti Vesa on raivannut tiensä kokoonpanoon säännöllisesti omilla vahvuuksillaan.

”Oma vahvuuteni on kova liike ja kaksinkamppailuvoima sekä pääpeliosaaminen. Late [Lauri Heittola] on tyypiltään samantyylinen kanssani, mutta omaa potentiaalia pallollisempaan peliin, jossa Jesse [Kupiainen] ja Anssi [Saiha] ovat selvästi meitä kahta edellä. Oman näkemykseni mukaan kaikki neljä ovat kärkitasoa tässä sarjassa.”

TamU-K on aloittanut kauden erittäin vahvasti. Kahdeksan ensimmäistä ottelua Vitosessa on päättynyt Sinipaitojen voittoon. Myös Regions’ Cupissa joukkue on venynyt voitosta voittoon.

”Joukkue on sellainen, että nousu Nelosesta Kolmoseen olisi sille omissa käsissä. Vitosesta nousu ei ole selvää ennen kuin pelit on pelattu, mutta uskon siihen kuin muuriin”, Vesa linjaa joukkueen iskukykyä.

”Meillä on ollut paljon yhteisiä tapahtumia. Se ei asiaa vielä selitä, mutta meillä on myös hyvä miksaus eri ikäisiä pelaajia, joiden joukkossa on monta supliikkimiestä. Joukkuetta kirittää kova kilpailu sisältäpäin. Pitkäsen Ottokaan ei saa nukuttua kun Immortaalin [Mika Suonsyrjä] haamu puuskuttaa niskassa.”

Velipojan noustessa puheeksi Vesa suorastaan puuskahtaa, kun puolueellisuus nousee puheeksi.

”On valmentajana oma veli, Paavi tai Hitler ei sillä ole merkitystä. Luotan puolueettomuuteen. Valmennuksellisesti Mika on tehnyt hyvää työtä ja nostan hattua hänen työnsä määrälle.”

Kuluvan kauden yksi hienoimmista hetkistä koettiin Kaukajärvellä, kun peräti 153 kannattajaa oli saapunut seuraamaan sarjan kärkikamppailua Viialan Peli-Veikkoja vastaan. Jälleen kerran huikeaa meteliä pitäneen Sinikaartin johdolla katsomo oli todellakin kahdestoista pelaaja joukkueelle. Vesa iski ottelussa kauden ensimmäisen osumansa ja näky miehestä loikkaamassa katsojien käsivarsille ilman paitaa jäi monien verkkokalvoille.

Vesa Suonsyrjä tuulettaa!

”Kannattajien merkitys on suuri. Kun ensimmäistä kertaa Talin hallissa kuulin sen huutomyrskyn sain kuin uutta vauhtia. Kannattajien edessä haluaa pelata aina hyvin. Edellispelin maali oli suunnaton helpotus ja tuuletukseni oli kiitos kannattajille. Me olemme TamU-K!”

Kun kaudesta on vielä kaksi kolmasosaa pelaamatta on ehkä ennenaikaista miettiä liian pitkälle tulevaisuuteen, varsinkin kun tuulitukkainen Suonsyrjä täyttää seuraavaksi jo 37 vuotta. Mitään ei kuitenkaan ole lyöty lukkoon jatkon tai lopettamisen suhteen.

”En tee mitään päätöstä tässä vaiheesssa. Seuraava etappi on joka tapauksessa maraton ensi kesänä ja kaikki muu kauden jälkeen tulee sen ehdoilla.”

Pyydettäessä Vesa, jota joukkueen kesken kutsutaan ”Perusluuksi”, nostaa muutaman pelaajan esiin.

”Meidän monikäyttöinen puolustuspään pelaajamme Otto Pitkänen on huikeana persoonana rakastettava, mutta vastaan pelaaminen olisi kuin lämmintä doctor pepperiä krapulassa”, maalailee nuorempi Suonsyrjä.

”Toinen pelaja, jonka merkitystä haluan korostaa on Joonas Kupiainen, joka raataa pelistä toiseen isoja minuutteja rytmittäen peliä hienosti keskikentän pohjalta. Vielä kun poika oppisi laukomaan rankkareita.”