Lauantain alkuillassa TamU-K – OldSchool
TamU-K:n sarjakausi jatkuu jälleen viikonloppuna. Sarjakärjessä ainoana puhtaan pelin joukkueena dolevat Sinipaidat kohtaavat kahden pelin jälkeen putoamisviivan yläpuolella olevan OldSchoolin. Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä kello 17.30 alkaen.
TamU-K:n kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Joukkue on sarjakärjessä ja kauden kahdesta ensimmäisestä ottelusta saldona on kuusi pistettä puhtaalla 5-0 maalisuhteella. Sinipaitojen peli on ollut ajoittain hienoa katseltavaa, kun pallo on liikkunut liukkaasti pelaajalta toiselle ja maalipaikkoja on luotu reilusti. Pienenä epäkohtana on kuitenkin viimeaikoina ollut viimeistely; kauden kahdessa ensimmäisessä sarjaottelussa maaleja on tehty vain viisi, vaikka pallonhallinta on ollut selkeästi TamU-K:lla ja maalitilanteita on luotu reippaasti. Tähän päävalmentaja Mika Suonsyrjän pitää löytää vastaus kauden edetessä.
”Rellu-peli oli meiltä vähän flegmattinen suoritus, mutta uskon vahvasti, että saamme enemmän irti itsestämme vastuksen kovetessa”, kertoo päävalmentaja.
OldSchool on 2004 perustettu tamperelainen alasarjaseura, joka on suurimman osan olostaan viettänyt Vitosessa. Parhaimmillaan joukkue on ollut todella lähellä nousua Neloseen, mutta esimerkiksi viimevuosi kului hieman pienemmällä liekillä Vitosen putoamiskamppailussa selviten. Kausi on OldSchoolin osalta alkanut ankeasti ja pisteitä on kahden ottelun jäljiltä vain kaksi. Tasapelit ovat tulleet TamU-K:lle hävinnyttä Lammin Vetoa vastaan, sekä sarjan avauskierroksella hervantalaista HST:tä vastaan.
Suonsyrjä kertoo tuntevansa OldSchoolin hyvin: ”OldSchool on tuttu ryhmä ja olen saanut raportteja heidän pelaamisestaan sekä tältä että viime kaudelta. Me kuitenkin keskitymme omaan pelaamiseemme tietyt heidän vahvuutensa ja heikkoutensa tunnistaen.”
”Meillä on muutamia poissaoloja kuten Ahmed Lakra, Jesse Kupiainen ja Nawar Karikuss, mutta saamme tästä huolimatta vahvan ryhmän jalkeille ja tietenkin haemme kolmea pistettä”, hän päättää.
Pyynikin pieni kenttä, mutta muuten hienot puitteet takaavat jälleen unohtumattoman futiselämyksen kaikille paikalle saapuneille. Normaalin myyntipöytätarjonnan lisäksi myyntiin on tullut Tampere United – 15 vuotta -huivi. Käy lunastamassa omasi myyntipisteeltä!