Kakkosjoukkue kaatoi PiPo-79:n 1–0 (0–0)
TamU-K – PiPo-79 1–0 (0–0)
73 min Tuukka Juutilainen 1–0 (rp)
Aurinkoisella Kaukajärven tekonurmella nähtiin sarjan alkukierrosten mukaisen sarjataulukon kärkitaistelu, kun sinipaitaisen kotijoukkueen vieraaksi saapui PiPo-79. Vierasjoukkue oli edellisessä ottelussaan voittanut nousijaehdokkaaksi monissa spekulaatioissa nostetun TAS:n lukemin 1–0, joten tiedossa oli tiukka kamppailu.
Aikaisemmissa otteluissa tuskasteltu kentän pieni koko muuttui Kaukajärvelle siirtymisen myötä kertaheitolla suuremmaksi, ja samalla pelin luonne hieman muuttui. Ottelun alusta lähtien TamU-K 2 piti palloa ja PiPo-79 pyrki iskemään vastaan. Koko avausjakso oli kohtuullisen tapahtumaköyhä ja molemmat maalivahdit saivat olla pitkiä aikoja ilman minkäänlaista työtä. Lähimmäksi maalia pääsi sinipaitainen kotijoukkue, jolta tuomari jätti puhaltamatta selkeän rankkarin, kun Matias Palo kaadettiin selkeästi alueella takaapäin.
Ottelun toisella puoliajalla jatkettiin samaa peliä, jossa pelin selkeä pallonhallinta oli sinipaidoilla. PiPo-79:n puolustusinja pelasi kuitenkin erinomaisesti Nick Newmanin johdolla, ja paikkoja syntyi todella vähän joko katkojen tai heikkojen viimeisten syöttöjen vuoksi.
Lopulta kuitenkin jauhanta palkittiin, kun Vesa Suonsyrjän pitkä heitto päätyrajan tuntumasta löysi Jasmin Mlivicin, joka jatkoi kohti takatolppaa. Ensin pallossa oli Rasmus Hämäläinen, ja kun pallo jäi eloon syöksyi siihen Artturi Koskela. Pallo oli menossa kohti maalia, kun PiPo-79:n Markus Kallunki päätti ottaa selkeän kenttäpelaajan käsitorjunnan. Jumalan käsi se ei ainakaan ollut, sillä tuomari osoitti pallon pilkulle, mutta armahti Kallunkia ja päästi tämän keltaisella kortilla. Sinipaitojen valmennus piti ratkaisua käsittämättömänä, mutta tuomari perusteli seuraavasti ”Pelaaja ei pelastanut maalia, vaan pelasi palloa kädellä”.
Pallo vietiin joka tapauksessa rangaistuspilkulle ja pallon taakse asettui Tuukka Juutilainen. ”Tuksu” ei jättänyt maalivahdille mitään mahdollisuuksia vaan latasi pallon kovalla ja tarkalla laukauksella varmasti maaliin vieden sinipaidat 1–0-johtoon.
Ottelu jatkui kohti päätöstään ja PiPo-79 teki totutun ratkaisun, eli nosti lisää pelaajia ylös ja alkoi nostamaan pitkää palloa. Hivenen passivoitunut kotijoukkue kesti lähentelyt lopulta helpolla, vaikka hyvän ottelun pelannut PiPo-79:n Jarno Ojala saikin puskettua kaukaa pallon yläriman yläreunaan. Näin TamU-K 2 saalisti tärkeät kolme pistettä ja jatkaa hyvällä polulla kohti tulevia otteluita.
”Tärkeät kolme pistettä edellisen pelin lopun konttaamisen ja menetetyn kahden pisteen jälkeen. PiPo-79 puolusti erittäin hyvin ja maalipaikat olivat kortilla. Tästä huolimatta jaksoimme luottaa pallonhallinnan tuottavan tulosta ja jatkoimme sovittua peliä”, kommentoi ottelua sinipaitojen päävalmentaja Mikko Jokela.
Kakkosjoukkue kohtaa seuraavassa ottelussa TAS:n. Edessä on paluu Ahvenisjärven postimerkille, jolla ottelu pelataan keskiviikkona 27.5. klo 20.10 alkaen.
TamU-K 2:
#1 Hakalahti Matias
#2 Wilen Heikki
#3 Malinen Mikko
#4 Palo Matias
#5 Leppänen Lauri
#7 Hälvä Vesa
#8 Ihalainen Jukka
#9 Mlivic Jasmin
#11 Suonsyrjä Vesa
#14 Wennström Jukka
#15 Luoto Pepe
#16 Hämäläinen Rasmus
#17 Valkama Joni
#23 Riihimäki Tommi
#24 Hyrkkänen Tuomas
#27 Koskela Artturi
#32 Juutilainen Tuukka
PiPo-79:
#1 Ruokoranta Mikko
#2 Pitkänen Joonas
#3 Kangas Pasi
#4 Ojala Jarno
#5 Meski Juha
#6 Armenti Piermaria
#7 Pouttu Jussi
#9 Hursti Pekka
#11 Kalliokoski Sampo
#13 Kaarlenkaski Artturi
#14 Luoma Harri
#15 Ryymin Ilkka
#17 Niskasaari Jorma
#18 Kallunki Markus
#21 Sivonen Jussi
#23 Sirviö Juhana
#24 Knuuti Harri
#26 Valkeala Joona
#28 Newman Nick
#28 Nissi Harri
#29 Silvo Aaro
#30 Nissinen Joona
#31 Soini Marko