Uutiset

TamU-K:n valmennustiimi täydentyy

Kauden 2013 valmistelut etenevät rivakkaa tahtia. Vastikään pelaajasopimuksen tulevalle kaudelle TamU-K:n kanssa allekirjoittanut Sami Kriikkula ottaa vastuuta myös seuran valmennuspuolella. Kriikkula valmentaa Sinipaitoja ensi kaudella yhdessä Mika Suonsyrjän kanssa ja on tärkeässä roolissa muun muassa harjoitusten laatijana ja käytännön vetäjänä.

TamU-K hakee pelaajia kaudelle 2013

Tampere Unitedin kannattajat ry eli tutummin TamU-K hakee pelaajia ensi kauden joukkueeseen. TamU-K osallistuu kaudella 2013 Tampereen piirin Vitosen lisäksi Suomen Cupiin, Piiri Cupiin ja Suomen Regions’ Cupiin.

TamU-K solmi merkittäviä jatkosopimuksia

TamU-K on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset kuuden viime kauden runkopelaajansa kanssa. Nimensä pelaajasopimukseen laittoivat Ilkka Innola, Sami Kriikkula, Lauri Heittola, Alaa Adeeb, Ahmed Lakra ja Retu Harju. Myös TamU-K:n uudeksi päävalmentajaksi nimitetty Mika Suonsyrjä allekirjoitti pelaajasopimuksen.

Mika Suonsyrjä TamU-K:n päävalmentajaksi

Viime keväänä seuraan tullut ja heti valmennusryhmään mukaan nostettu Mika Suonsyrjä on sidottu TamU-K:n päävalmentajaksi kausien 2013 ja 2014 ajaksi. Suonsyrjän sopimuksen myötä managerina toimineen Antti Pettisen managerisopimus on purettu yhteisymmärryksessä ja Pettinen toimii jatkossa seuran urheilutoimenjohtajana.

Hallituksen kokoukset jatkossa puoliavoimia

Seuran hallituksen kokousten jälkeen järjestetään jatkossa kaikille seuran asioista kiinnostuneille mahdollisuus kuulla ja keskustella TamU-K.n asioista tuoreeltaan. Tällä tavalla TamU-K haluaa turvata asemansa kaikille kannattajilleen avoimena ja vuorovaikutteisena seurana.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu jo maanantaina 22.10. keskustelemaan mm. päävalmentajan valinnasta. Kaikille avoin keskustelutilaisuus alkaa kello 20.00 Kahdet Kasvot -ravintolan alakerrassa osoitteessa Kauppakatu 14. Tervetuloa keskustelemaan!

Suunnitelmat selvillä, ensi vuoden hallitus valittu

Keskiviikkona pidetyssä Tampere Unitedin kannattajat ry:n vuosikokouksessa käsiteltiin seuran toimintaa vuodelle 2013. Hyväksytyksi tuli toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2013, ja lisäksi valittiin seuralle myös uusi hallitus.

Nousukarsintafinaali kuvina

Huikean nousukarsintafinaalin tunnelmiin voi palata vielä näin viikkoa myöhemmin loistavien valokuvien myötä. Alle on koottu muutamia ammattivalokuvaajan parhaita otoksia TamU-K:n 4-2 -voittoon päättyneestä ottelusta.

Vielä suurempi määrä kuvia on näkyvillä Studio Amandan nettigalleriassa, josta kuvia voi tilata myös printteinä. Kymppikuvia saa tarjoushintaan 1,50 euroa/kpl ja vähän isompia, noin 13×20 cm kuvia hintaan 2,50 euroa/kpl. Voit tietenkin kysyä Studio Amandasta myös isompien kuvien tai julisteiden hintoja.

Kauden 2012 palkinnot jaettu

Joukkueen saunaillan yhteydessä lauantaina palkittiin pelaajia. Perinteisellä Puheenjohtajan maljalla palkittiin joukkueen setämies Mika Suonsyrjä, ja valmennuksen vuoden pelaajana Lauri Heittola. Sinikaartin äänestyksellä valitsema kauden paras pelaaja on Youcef Chemlal, ja niin ikään Sinikaartin valitsema kauden pelimies on Ahmed Lakra. Onnittelut palkituille!

Varaudu talveen, tilaa TamU-K huivi!

TamU-K Huivi

Nyt on käsillä viimeinen tilaisuus tilata suosituksi osoittautunutta TamU-K:n kautta aikain ensimmäistä huivia. Kovan kysynnän myötä olemme hankkineet pienen lisäerän jo kerran loppuun myytyä yo. kuvan mukaista huivimallia. Huivit saapuvat TamU-K:n ”toimistolle” arviolta marraskuun aikana, mutta voit jo nyt tehdä ennakkotilauksen TamU-K:n sivuilla osoitteessa http://tamu-k.com/tilaa-huivi/. Huivin hinta on 20 € + 5 € postikulut. Lähetämme laskun tilauksen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen heti kun huivit saapuvat, ja postitamme huivin tilaajalle maksusuorituksen jälkeen.

Karsintafinaalin mediapläjäyksiä

Sunnuntain hieno ottelutapahtuma on dokumentoitu niin sanotusti viimeisen päälle. Styntty Channelin ottelukoosteesta näet ottelun kaikki maalit. Kuvaus: Petteri Tyni, selostus: Manu Haapalainen (Vastaradio).