Pelikassien vieraana viikonloppuna
TamU-K:n ensimmäinen vierasmatka Tampereen ulkopuolelle tapahtuu lauantaina, kun Pelikassit isännöivät Ylöjärven Soppeenharjulla kello 18.00 alkavaa sarjaottelua. Sinipaidat pyrkivät jatkamaan PiPo:n kustannuksella aloitettua maali-ilottelua, mutta Pelikassit ei tule antamaan senttiäkään periksi fanaattisen kotiyleisönsä edessä. Kyseessä on siivikkalalaisseuran ensimmäinen kotiottelu ikinä.
Pelikassit on TamU-K:n tavoin uusi tulokas Kutosessa, mutta joukkue on saanut rakennettua runkonsa kokeneista ja pitkään yhdessä pelanneista Ylöjärven Pallon pelaajista. Siivikkalalaisseura on kuitenkin huomattavasti tunnetumpi tossulätkästä, jossa se on edustanut Suomea kansainvälisissäkin ympyröissä. Ottelutapahtumasta on tulossa Kutosen mittapuulla huikea: Pelikassit odottavat noin 150 kotikannattajan saapuvan seuraamaan ottelutapahtumaa ja tähän päälle vielä Sinipaitojen kannatusjoukot, jotka totutusti pitävät ääntä runsaslukuisena.
TamU-K:n vaihtopenkin päässä heiluva Antti Pettinen sysääkin paineet täysin Pelikassien harteille:
”Pelikassit on uusi joukkue kuten mekin – ja samalla vastustajana jonkilainen arvoitus valmennusjohdollekin. Heillä on kuitenkin hyviä pelaajia, mm. vanhoja Ylöjärven Pallon pelimiehiä. En usko että heitä turhaan pidetään yhtenä lohkon ennakkosuosikeista.”
”Kyllä me haastajina lähdemme tähän Pelikassien ensimmäiseen kotiotteluun. Tärkeää on, että joukkue on nollannut edellisen ottelun, sillä tästä ei varmasti ole luvassa vastaavaa ilotulitusta.”
Ottelun ratkaisussa on kyse tutuista alasarjajalkapalloilun kulmakivistä, Pettinen jatkaa: ”Kaksinkamppailut on voitettava ja keskikenttä on saatava haltuun. Uskon että pelaamalla omaa peliämme voimme saavuttaa hyvän tuloksen”
TamU-K:n loukkaantumistilanne ei ole juuri kohentunut viikon aikana. Poissa ovat Tapiainen (selkä), Kääriäinen (varvas), Chemlal (nilkka), Wilen (nilkka), sekä muiden menojen takia Vihonen, Pelttari, Dedic ja Rantama. ”Muutama pelaaja puuttuu taas, eikä tuvalta ole tullut korvaajia. Saamme silti hyvän kokoonpanon jalkeille”
Pelikassit-peliä seuraava vajaan kahden viikon tauko peleistä tulee Sinipaidoille tarpeeseen. Lyhyen tauon jälkeen loukkaantumisosastolla on toivottavasti hiljaisempaa.




