Pettinen päästi piinasta – seurajohto muutenkin tehokkaana myös kentällä

TamU-K:n kakkosjoukkue, TamU-K 2, aloitti eilen kautensa harrastesarjassa, eli kaudelta 2011 tutussa TUKI-futiksessa. Lämpimässä kevätillassa ”pikkukakkosen” 3-0 (0-0) voittoon FC Los Santoksesta päättynyt ottelu pelattiin kovalla mutta pölyisellä Kalkun velodromilla, eli samassa paikassa jonne vaiherikas ja ikimuistoinen kausi 2011 Sinipaitojen osalta päättyi.

TamU-K 2 pääsi otteluun täydellä 18 miehellä, joista suurin osa oli tuttuja jo aikaisemmilta kausilta TamU-K:n riveistä, mutta mukaan mahtui myös muutama uusi pelimies. Ottelu alkoi hienoisella TamU-K:n hallinnalla, Los Santoksen keskittyessä teräviin vastaiskuihin. Kunnollisia maalipaikkoja ei kuitenkaan saatu rakenneltua ja 2×30 minuutin jaksoina pelatun ottelun edetessä lähemmäksi puoliaikaa peli muuttui enemmän ja enemmän keskialueen painiksi, jossa TamU-K oli niskanpäällä Markus Silvennoisen ja Mika Suonsyrjän johdolla.

Yleisesti ottaen ensimmäinen jakso oli tyypillistä kauden avauspeliä puolin ja toisin – syötöt eivät osuneet kohdalleen, pallotatsi oli hieman hakusessa ja suut totuttelivat pureskelemaan hiekkapölyä. Parhaimmat maalipaikat siunaantuivat pikkukakkosen lievästä hallinnasta huolimatta vastustajalle, mutta hyvin läpi ottelun toppareina pelanneet Mika Oksanen ja Vesa Hälvä sekä viimeisenä lukkona vakuuttavasti häärinyt maalivahti Juha Pietilä pitivät ottelun tasatilanteessa 0-0.

Toinen puoliaika alkoi sitten selkeämmällä Sinipaitojen hallinnalla. Ensimmäisellä jaksolla näkynyt hätäily ratkaisusyötöissä oli jäänyt tauolla kentän laidalle. ja hyökkäyksiä pystyttiin pelaamaan järkevämmin. Ottelu eteni kuitenkin maalittomassa tilanteessa, vaikka hyvin läpi ottelun laidalla pelannut Jukka Wennström pääsikin muutaman kerran pommittamaan maukkaasti. Laukausten osoite oli harmillisesti hieman yli tai ohi, eikä mies saanut ansaittua palkintoa uurastuksestaan.

Toisen jakson puolivälissä TamU-K 2:n yritys kuitenkin palkittiin.  Toni ”Isosonni” Kytöviita toimitti pallon ikinuorelle Mika Suonsyrjälle boksiin, jossa ”Immortal” ohitti ikääntyvän herrasmiehen taikalanteiden elastisuutta ihmettelemään jääneen Los Santoksen puolustajan ja toimitti pallon Joonas Niemelälle maalin eteen. Joonas ei näistä erehdy, vaan hallitun rauhallisesti pallo maaliin, käsi pystyyn ja ansaittu 1-0 johto TamU-K 2:lle, paikalle saapuneiden noin 20 katsojan iloksi.

Tämän jälkeen hyviä otteita läpi ottelun esittänyt Los Santos joutui nostamaan enemmän miehiä hyökkäykseen ja he saivatkin hieman painetta luotua. TamU-K:n varmaotteinen puolustuslinja kuitenkin kesti lähentelyt hienosti, keskikentän siirtolohkareen Mikko Jokelan auttaessa toppareita Niemelän, Kytöviidan ja Suonsyrjän ohella. Varsinaisia vaaranpaikkoja ei siis nähty ja Juha Pietilä poimi hänelle asti tulleet pallot todella varmoin ottein. Myöskin laitapuolustajina pelanneet tankkimaiset Viljami Ahola ja Otto Kurjanen pitivät vastustajat poissa keskityspaikoista pelkällä olemuksellaan.

Vaikka suurempaa hätää ei ollutkaan, loi maalin ero oman jännityksensä otteluun, mikä näkyi hieman turha hätäisinä ratkaisuina hyökkäyspelissä. Ottelun kääntyessä jo viimeiselle viisiminuuttiselleen iski TamU-K 2 sitten viimeisen niitin Los Santoksen arkkuun. Sinipaitojen hyökkäys päättyi ensin paitsioon, mutta seuranneesta vapaapotkusta Otto Kurjanen voitti pallon keskialueella ja syötti pelivälineen Mikko Jokelalle, joka toimitti pallon millintarkasti juuri vaihdosta laidalle tulleelle Heikki Wilenille. Herra puheenjohtaja ajoi vahvasti boksiin, jonne seuran urheilutoimenjohtaja Antti Pettinen oli tehnyt täydellisen oikea-aikaisen juoksun – pallo varmasti maalin kattoon ja game over.

TamU-K:n kolmas maali oli ehkä ottelun kaunein. Tehokkaana hyökkäyspäässä häärinyt Wilen rouhi pallon Sinipaidoille heti 2-0 maalin jälkeisestä aloituksesta ja syötti pallon alas Mikko Jokelalle, joka pelasi pallon pystyyn Matias Palolle. Palo piti väsyneitä Los Santoksen puolustajia pilkkanaan toimittaen pallon kauniisti pilkun kohdalle ehtineelle Wilenille, jonka laukoi loppulukemat 3-0.

Hyvä kauden avaus kakkosjoukkueelta, joka näytti paikalle tulleille ykkösjoukkueen pelaajille kuinka ottelu tapetaan. Raportoija kiittää vielä Los Santosta hyvästä ja rehdistä vastuksesta ja toivottaa tervetulleeksi seuraamaan TamU-K:n edustuksen otteita kaudella 2013.

Kakkosjoukkueen seuraava ottelu pelataan tiistaina 14.5. klo 19.50. Vastassa on silloin jo kaudelta 2011 tuttu FC PirTu ja pelipaikkana legendaarinen Stade de Peltolammi. Tervetuloa!

TamU-K 2.
Viljami Ahola
Kemal Dedic
Henry Friman
Vesa Hälvä
Mikko Jokela
Mart Kroon
Samuli Kumpulainen
Otto Kurjanen
Toni Kytöviita
Joonas Niemelä
Mika Oksanen
Matias Palo
Antti Pettinen
Juha Pietilä
Markus Silvennoinen
Mika Suonsyrjä
Jukka Wennström
Heikki Wilen