Otteluruuhka alkaa torstain NePa-kohtaamisella Pyynikillä

TamU-K:lla on ollut armollinen ottelutauko pahimman hellekauden aikana, mutta tällä viikolla ottelut jatkuvat sitäkin kiivaampaan tahtiin, kun joukkue pelaa kaksi ottelua kolmessa päivässä. Ensin torstaina Nekalan Pallo isännöi Sinipaitoja Pyynikin urheilukentällä, ja jo lauantaina palataan samaan paikkaan, kun TamU-K:n vieraaksi saapuu Valkeakosken Koskenpojat. Torstain vierasottelu on NePan perustajajäsen Veikko “Vexi” Heimolinnan 70-vuotisjuhlaottelu, joten odotettavissa on että nekalalaiset rakentavat hyvän tapahtuman ottelun ympärille.

Torstain ottelusta voidaan odottaa vähämaalista, sillä molemmat joukkueet ovat osoittaneet tiivistä puolustuspeliä tämän kauden Nelosessa. Tästä käy hyvänä osoituksena toukokuussa pelattu ensimmäisen sarjakierroksen keskinäinen ottelu, joka päättyi TamU-K:n niukkaan 1-0 (0-0) voittoon. Kun molemmat joukkueet ovat pelanneet 13 ottelua, on TamU-K:n 14 päästettyä maalia sarjan pienin luku, ja NePa on tilastossa toisena 16 päästetyllä maalillaan. Kummallakin joukkueella on sattunut yksi neljän päästetyn maalin notkahdus, joten muissa otteluissa keskiarvo jää molemmilla alle yhteen päästettyyn maaliin per ottelu.

NePan osalta kuntopuntari ei kuitenkaan näytä hyvää saldoa, sillä viidestä edellisestä ottelusta tuloksena on vain yksi voitto, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Ainoa voitto tuli niukalla 0-1 (0-1) voitolla sarjan viimeiseksi juuttuneesta SW:stä, ja tasapelitkin pelattiin putoamiskamppailussa mukana olevia UrPS:ia sekä FJK:ta vastaan. Näistä tuloksista huolimatta NePaa ei voi aliarvioida, sillä kolmisen viikkoa sitten Ilves 2 sai tehdä täyden työn voittaakseen nekalalaiset. Tässä ottelussa NePa avasi maalinteon ensimmäisen puoliajan lopulla, ja johto kesti 60 minuutin kohdalle. Lopulta vain pari minuuttia ennen täyttä aikaa Ilves teki masentavan voittomaalinsa. Tappiosta huolimatta tiiviisti joukkueena puolustanut NePa osoitti tässäkin ottelussa, että sille ei ole helppoa tehdä maalia.

Myöskään Sinipaitojen viimeaikaiset ottelut eivät ole sujuneet aivan suunnitellulla tavalla. Reilu viikko sitten joukkue haki tärkeät vieraspisteet Urjalasta, mutta kahdesta tätä edeltäneestä ottelusta saldona oli yhteensä vain yksi piste. Ilveksen kakkosjoukkue on samanaikaisesti edennyt voitosta voittoon, joten nousukamppailun kannalta pistemenetyksiin ei ole enää varaa. Nytkin Ilves 2 on sarjan kärjessä kolme pistettä yhden ottelun vähemmän pelanneen TamU-K:n edellä.

Sarjatilanteen sijaan joukkueen tulee kuitenkin keskittyä vain tulevaan otteluun. Tätä painottaa myös päävalmentaja Mika Suonsyrjä: ”Kaverilla on juhlapeli. Meidän pitää kunnioittavasti koettaa pilata juhlat ja hakea kolme pistettä.”

Pelaajatilanteesta päävalmentaja on vaitonainen. ”Tilanne on helpottamassa, mutta menee lähelle peliä ennen kuin tiedämme ketä on käytössä”, tyytyy Suonsyrjä toteamaan. Tiedossa on että Timo Kauppinen on palannut lomamatkaltaan, ja pitkään loukkaantuneena ollut Riku Jussila on palannut joukkueen harjoitusvahvuuteen. Myös Petri Vadén ja Joona Kapanen ovat toipumassa pienemmistä vammoistaan. Otto Pitkäsen paluu joukkueeseen menee sen sijaan ensi viikon lopulle. Lisäksi harjoituksissa on nähty uusia testimiehiä, mutta heidän liittymisensä joukkueen pelivahvuuteen ja mahdollinen mukanaolo tämän viikon otteluissa ei ole vielä varmistunut.

”Lisähaastetta matsiin antaa se, että meillä on seuraava peli alle 48 tunnin päästä”, huikkaa Suonsyrjä lopuksi, mutta ei lähde kuitenkaan katsomaan asioiden edelle: ”Me kuitenkin keskitymme NePa-peliin sataprosenttisesti.”

Ottelu Nekalan Pallo – TamU-K pelataan Pyynikin urheilukentällä torstaina klo 19.30 alkaen. Jos et pääse paikan päälle, voit seurata ottelua Twitterin kautta.