Nelosen kärkikamppailussa tavoitteena Ilveksen voittoputken katkaiseminen

Tulevana sunnuntaina pelattava Nelosen kärkiottelu TamU-K – Ilves 2 tarjoaa Sinipaidoille viimeisen mahdollisuuden ilmoittautua mukaan Nelosen voittotaisteluun. Ero kärjessä olevaan Ilveksen kakkosjoukkueeseen on revennyt viiteen pisteeseen, joten häviö sunnuntain ottelussa tietäisi eron kasvamista käytännössä tavoittamattomaksi. Voitto toisi Sinipaidat kahden pisteen etäisyydelle, mutta tällöinkin Ilveksen ohittaminen vaatisi toki lähes täydellistä suorittamista syksyn lopuissa peleissä – sekä Ilveksen pistemenetystä jossakin muussa jäljellä olevassa viidessä ottelussa.

Lähtökohdat otteluun eivät valitettavasti ole Sinipaitojen kannalta parhaat mahdolliset, sillä poissaolijoiden lista on pitkä. Päävalmentaja Mika Suonsyrjä toteaa tilanteen rauhallisesti: ”Äärimmäisen haastava matsi edessä. Saamme kaivaa syvältä, koska poissaoloja on jo toista joukkueellista.” Tarkemmin pelaajatilanne selviää, kun päivän kokoonpano julkaistaan Facebookissa ottelupäivänä. Päävalmentaja katsoo tilanteesta huolimatta optimistisesti eteenpäin: ”Annamme mille tahansa joukkueelle tässä sarjassa kovan vastuksen heikkonakin päivänä. Katsomossa on turha odottaa meidän pelaavan joga bonitoa, mutta mihinkään roiskimiseen emme myöskään lähde.”

Ilveksen kakkosjoukkueen rinki on kauden mittaan koostunut yli 40 eri pelaajasta. Pelaajien parhaimmisto koostuu omia SM-sarjojaan pelaavista A- ja B-junioreista, ja muutama kakkosjoukkueen pelaaja on jopa päässyt katselemaan Ykkösen vauhtia lähietäisyydeltä edustusjoukkueen vaihtopenkiltä. Vastaan asteleekin kova joukkue, jolla ei ole juurikaan tekemistä sen joukkueen kanssa, jota muut tamperelaiset Nelosen joukkueet pitivät pilkkanaan talvisarjassa ja muissa kevään harjoitusotteluissa.

Kauden ensimmäinen joukkueiden keskinäinen kohtaaminen päättyi 1-1 (0-0) tasapeliin. Ottelussa Ilves siirtyi ensin 1-0 johtoon, mutta Jan Irjala tasoitti pelin kun sitä oli jäljellä parisenkymmentä minuuttia. Kyseinen ottelu on myöskin Ilveksen viimeisin pistemenetys, sillä tämän jälkeen joukkue on ottanut kymmenen peräkkäistä voittoa. Voittoputkessaan Ilves on siis kaatanut kaikki Nelosen joukkueet TamU-K:ta lukuun ottamatta, ja Sinipaitojen ehdoton tavoite onkin se, että näin voidaan todeta myös sunnuntain ottelun jälkeen.

Sunnuntain otteluun on odotettavissa kauden suurin yleisömäärä. Puitteet Pyynikin urheilukentällä ovatkin kohdallaan, kun Ravintola 4 Vuodenaikaa tuo jälleen grillinsä paikalle. Maukkaat ranskalaiset hot dogit ovat tarjolla jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.

Ottelu potkaistaan käyntiin sunnuntaina klo 16. Jos et pääse paikan päälle Pyynikille, voit seurata ottelua TamU-K LIVE:ssa ja Twitterissä.