Henry Friman lainalle LaProon

Sinipaitojen kolmanneksi maalivahdiksi jäänyt Henry Friman lainataan LaProon. LaPro pelaa TamU-K:n tavoin Vitosta, mutta rinnakkaisessa lohkossa.

Lainan taustalla on pelaajan halu kehittyä, sekä TamU-K:n halu pitää Frimanin pelikokemusta yllä. LaPro tuli hyvänä vaihtoehtona esille, sillä heillä on pulaa maalivahdeista ja TamU-K:ssa Frimanin on todella vaikea päästä Ilkka Innolan ja Kalle Heltosen takaa tosihommiin.

Friman itse ottaa lainapestin nöyränä vastaan: ”Koitan auttaa LaProa parhaimpani mukaan niin pitkälle kuin pystyn ja uskon kehittyväni tulevaisuutta silmällä pitäen. Samalla saan enemmän vastuuta ykköstorjujana.”

Harjoituskausi oli hieno kokemus: ”Haluan kiittää koko TamU-K pelaajistoa, valmennusta ja johtoa hyvästä ilmapiiristä joukkueen sisällä, jossa on ollut helppo harjoitella. Olen saanut Innolalta ja Heltoselta lisäoppia ja tunnen kehittyneeni heidän neuvoillaan. Urheilutoimenjohtaja Pettiselle vielä massiiviset kiitokset signauksesta viime syksynä; en uskonut ikinä kokevani tämmöstä atmosfääriä mitä olen nyt kokenut, siitä myös iso kiitos kuuluu Sinikaartille!”

Friman tullaan myös jatkossa näkemään TamU-K:n otteluissa ainakin katsomon puolella, mutta mahdollisuutena on tottakai myös paluu pelaavaan miehistöön. Lainasopimuksen mukaan Friman voidaan kutsua takaisin Sinipaitoihin, jos Innola tai Heltonen loukkaantuvat pitemmäksi aikaa.

”Tamu-K:lle rutkasti Onnea tulevaan kauteen ja en yhtään epäile, ettei nousu toteutuisi tällä miehistöllä!”
, sanailee Friman vielä loppuun.

Friman nähdäänkin heti huomenna tositoimissa Kaupissa, kun LaPro avaa Vitosen kautensa Pelikasseja vastaan.