Päävalmentajan katsaus: Kohti nousukarsintaa!

Kun sarjaa on kolme kierrosta pelaamatta olemme sarjassa toisella sijalla. Se on sarjanousijalle millä tahansa mittarilla loistava suoritus. Kun katsoo taaksepäin menneitä kohta kolmea kautta voidaan todeta meidän nousseen rakettimaisesti ohi lukemattomista perinteisistä pirkanmaalaisista alasarjaseuroista.

Joukkueen sisäinen tavoite on koko kauden ollut nousu. Sarjan puolivälissä olimme jo pienellä karkumatkalla sarjan piikkipaikalla, kunnes loukkaantumissuma tappoi pelaamisestamme lennon ja vei eväät pisteiden keruusta.

Sunnuntaina saimme tiedon, että karsintaottelu Satakunnan ja Pirkanmaan Nelosen kakkosten välillä on varmistunut. Nousu-unelma on siis edelleen elossa! Toki olemme pelanneet kakkospaikasta jo pidempään, mutta asian konkretisoituminen antaa varmasti vielä lisäpontta loppuihin peleihin.

Kohtaamme Pyynikin kotistadionilla PP-70:n ja LeKin ja viimeisessä ottelussa matkaamme Tervakoskelle Padon vieraaksi. PP ja Pato ovat mukana putoamiskamppailussa ja siksi erityisen vaarallisia. Myöskään paineitta pelaavaa LeKiä ei saa aliarvioida. Sanon kuitenkin nöyristelemättä, että haemme näistä peleistä yhdeksää pistettä. Se osoittaisi meille itsellemme, että olemme oikealla tiellä kauden tärkeimmän pelin, karsintaottelun, tullessa vuoroon. Karsintapaikan menettämiselle en uhraa ajatustakaan.

Satakunnan Nelonen on kärjen osalta hyvin tasainen ja tuleva karsintavastus voi olla mikä tahansa joukosta FC Jazz/2, MuSa/2 tai FC Rauma. Kaikki ovat laadukkaita ryhmiä, joista löytyy paljon kokemusta korkeammiltakin sarjatasoilta. Yksiosaisessa karsintaottelussa varmaa on ainoastaan se, ettei selkeää ennakkosuosikkia tule olemaan. Kausi päättyy näin arvokkaasti huikeaan trilleriin.

Pysykää Sinipaitojen matkassa. Menestys on yhteinen mutta sitäkin tärkeämpänä on ajatus siitä, että matka on arvokkaampi kuin päämäärä. Muistetaan nauttia yhteisistä hetkistä koko yhteisön voimin jännityksen keskelläkin.

Mika ”Immortal” Suonsyrjä
Päävalmentaja, TamU-K