Kausi huipentuu nousukarsintaan Rauman Äijänsuon stadionilla

TamU-K:n vaiherikas kausi Nelosessa huipentuu lauantaina, kun joukkue matkustaa FC Rauman vieraaksi nousukarsintaotteluun. Äijänsuon stadionilla klo 17.00 alkaen pelattavassa ottelussa ratkaistaan, kumpi joukkue pelaa ensi kaudella Tampereen ja Satakunnan piirien yhteisessä Kolmosessa. Sinipaidoille nousu olisi jo kolmas peräkkäinen. Myös FC Rauma hinkuu tosissaan ylemmälle sarjatasolle, joten tiedossa on huikea taistelu Kolmosen paikasta. Tampereelta otteluun on lähdössä kaksi bussilista kannattajia: paikkoja on vielä muutamia jäljellä, ilmoittaudu mukaan! Luvassa on huikeaa draamaa ja suuria tunteita – joko sarjanousun euforiaa tai tappion karvasta kalkkia.

TamU-K ja FC Rauma eivät ole aiemmin kohdanneet kilpailullisissa otteluissa, mutta joukkueet pelasivat Äijänsuolla harjoitusottelun kauden 2013 kynnyksellä. Kymmenen asteen pakkasessa pelattu maaliskuinen ottelu päättyi tuolloin tasalukemiin 2-2 (0-1). Tuloksesta jäi tuolloin Sinipaidoille paljon hampaankoloon, sillä ottelu oli täysin hallussa, mutta raumalaiset päästettiin tekemään tasoitukseen tarvittavat maalit täysin pelitapahtumien vastaisesti. Myös talvelle 2014 oli suunniteltu harjoitusottelu, mutta se jouduttiin perumaan, kun kova pakkanen jäädytti kentän pinnan Äijänsuolla.

Viimevuotisen ottelun tulosta ei kannata kuitenkaan suuremmin muistella, sillä molemmissa joukkueissa pelaajat ovat vaihtuneet silloisesta. TamU-K:n nykyisestä joukkueesta aiemmassa Äijänsuon ottelussa mukana olivat vain Kalle Heltonen, Timo Kauppinen, Vesa Suonsyrjä, Jacin Dakkaki ja Mika Kytöviita, ja näistäkin Heltonen ja Dakkaki ovat jo päättäneet kautensa eivätkä siis pelaa lauantain ottelussa. FC Rauman kokoonpanossa taasen on kaikkineenkin enää jäljellä viisi pelaajaa viime kaudella mukana olleista. TamU-K:lla vastaava lukema on neljätoista.

Joukkueiden välisiä voimasuhteita onkin melko lailla mahdoton arvioida ennen ottelun alkua. Satakunan Nelonen on hieman Tampereen piirin Nelosta epätasaisempi sarja, mutta se ei suoraan kerro siitä, miten näiden sarjojen kärkipään joukkueiden taso vertautuu toisiinsa. Molemmat joukkueet ratkaisivat nousukarsintaotteluun pääsyn vasta sarjojensa viimeisellä kierroksella, ja kummallakin on kaudelta takana vain kourallinen otteluita, jotka päättyivät tasapeliin tai tappioon. Voittamisen kulttuuri lieneekin joukkueita yhdistävä tekijä.

TamU-K:n maalilla pelaa lauantaina Ilkka Innola, joka on ilmoittanut päättävänsä mittavan pelaajauransa tähän otteluun. Sinipaitoihin Kutosen kauden 2012 puolessavälissä tullut maalivahti on ollut yksi avainhahmoista TamU-K:n matkalla kohti korkeampia sarjatasoja. Kaikkiaan ”Ilan” uran varrelle mahtuu yksi ottelu Ykkösessä, 108 ottelua Kakkosessa, 49 ottelua Kolmosessa, 6 ottelua Nelosessa, 16 ottelua Vitosessa, ja 6 ottelua Kutosessa. Joukkue on päättänyt, että Innola kantaa lauantaina kapteenin nauhaa – olihan Innola itseoikeutettu joukkueen kapteeni viime kauden alusta alkaen, kunnes vetäytyi toukokuussa joukkueesta perhe-elämän pariin.

TamU-K:n päävalmentaja Mika Suonsyrjä on tyytyväinen joukkueensa viime aikaiseen tekemiseen: ”Joukkueessa on hyvä tekemisen meininki lähestyttäessä kauden kliimaksia. Meillä on toinen on erinomainen reeniviikko perättäin takana.” Kauden ratkaisuhetkillä kesällä ajoittain vaivannut pelaajapula on historiaa, ja huhut harjoituskentällä kertovat että lauantain kokoonpanossa on vain yksi sellainen poissaolo, jota Sinipaitojen loppukauden pelejä seuranneet eivät osaa enakkoida. ”Joka pelipaikalle on kilpailua ja kokoonpano täynnä lähdetään kohti Raumaa”, tyytyy päävalmentaja Suonsyrjä toteamaan. ”Puheet on puhuttu ja nyt tekeminen ratkaisee.”

Sarjanousu siis ratkaistaan kerrasta poikki -menetelmällä. Marginaalit ovat täten hyvin pienet, ja yksikin onnistuminen tai epäonnistuminen voi ratkaista koko ottelun. Toisaalta virheitä ei saa sortua pelkäämään, vaan suoritukseen pitää löytää itseluottamuksen kautta rentous. Mikäli ottelu on 90 minuutin jälkeen tasan, ottelu ratkaistaan heti rangaistuspotkuilla. Jatkoaikaa ei siis pelata.

Päävalmentaja Suonsyrjä lähestyy ottelua mahdollisuuksien tematiikan kautta: ”Kun koko kauden kohtalo ratkeaa yhdessä matsissa, niin sehän on taivas tai helvetti. Lähestymme peliä kuitenkin positiivisen kautta ja näemme huikean mahdollisuuden tehdä historiaa, emmekä pelkää tappiota.”

TamU-K:n kaikkiin vierasotteluihin on kuluvallakin kaudella matkannut kymmeniä Sinipaitojen kannattajia. Huomenna Raumalla nähdään luonnollisesti kauden suurin vieraskannattajien joukko, kun kahden bussillisen lisäksi paikalle saapuu varmasti useita henkilöautoilla matkaavia kannattajia. ”Kannattajat ovat kuulemma lähdössä isolla porukalla näyttämään, että joukkueen takana seistään porukalla. Ilot ja surut jaetaan koko seurayhteisön kesken. Voitolla yöhön yhdessä tai kaudesta toisiamme kiittäen”, päättää päävalmentaja Suonsyrjä.

Ottelu siis alkaa Äijänsuolla lauantaina klo 17.00. Kaikki ne jotka eivät pääse paikan päälle voivat seurata ottelua tuttuun tapaan Twitterin välityksellä. Eteenpäin TamU-K!