Kärkikamppailu VaKP – TamU-K Apialla perjantaina

Tampereen Piirin Nelonen jatkuu Sinipaitojen osalta huomenna perjantaina, kun viikonlopun avaava Valkeakosken Koskenpoikien ja TamU-K:n välinen ottelu pelataan Valkeakosken Apian urheilukentällä kello 18.30 lähtien. Molempien joukkueiden kaudet ovat lähteneet lennolla käyntiin, ja voidaankin sanoa että perjantaina kohtaavat kaksi tämän hetken kovakuntoisinta joukkuetta Tampereen Nelosessa. VaKP on pelannut yhden pelin Sinipaitoja enemmän, joten eroa sarjataulukossa on kolme pistettä. Viemällä voiton Tampereelle TamU-K nousisi sarjassa piikkipaikalle, mutta myös tasapelillä asetelmat sarjan kärjessä säilyisivät Sinipaitojen kannalta hyvinä.

Koskenpoikien kausi on alkanut loistavasti. Koskilaiset ovat ehtineet kaataa FJK:n, Toijalan Pallon, sekä Sastamalan Woiman pienillä marginaaleilla, mutta joutui tyytymään Ilves 2:n kanssa tasapeliin vierasottelussa. Neljän pelin saldona on kymmenen maalia, joka jakautuu hämmentävästi kahdeksalle pelaajalle, ratkaisuvoimaa koskilaisten riveistä löytyy. Edellinen ottelu sarjan häntäpäässä majailevaa Sastamalan Woimaa vastaan päättyi 1-0 voittoon, jota voidaan pitää ehkä jopa hienoisena pettymyksenä selkeästi sarjan häntäpään joukkueeksi kaavailtua SW:tä vastaan. Koskilaisilla onkin nyt mahdollisuus näyttää olevansa yksi sarjan ehdottomista huipputiimeistä.

TamU-K:n takalinjoilla jo toista vuotta isännän roolia pitävä Timo Kauppinen odottaa huomista kärkikamppailua kärkkäästi: ”Tulee tiukka vääntö sarjan kärkipaikasta. VaKP on aloittanut todella hyvin ja ilmaiseksi ei pisteitä saada.”

Sinipaidat ovat sarjassa nousseet kolmanneksi hyvien esitysten myötä. Viime viikolla sarjaotteluiden ennätysyleisö todisti Pyynikillä TamU-K:n taktista 1-0 voittoa Nekalan Pallosta, ja joukkueen kehityskäyrä on hyvä. Kuten koskilaiset, myös TamU-K on kärsinyt kaudella vain yhden pistemenetyksen pelattuaan FC Melodyn kanssa tasan kauden avauksessa. Aikaisemmilta kausilta tuttu tiukka puolustuslinja on pitänyt nyt myös kauden alussa. Vain Melody on kyennyt tekemään maalin Ilkka Innolan taakse tämän kauden sarjapeleissä.

Viikko sitten valloilla ollut hankala loukkaantumistilanne on helpottanut kuluvan viikon aikana. Taitavat laitapelaajat Andrea Milanti ja Jan Riikonen ovat molemmat kuntoutuneet tulevaan otteluun ja myös keskikentällä pelaava Juha Kumara on jälleen käytettävissä. Kokoonpanon ulkopuolelle jäävät ainakin joukkueen kapteeni Ilkka Innola, vieläkin loukkaantumisesta toipuva keskikentän ankkuri Joonas Kupiainen, sekä näiden lisäksi hyvin joukkueeseen integroitunut Eero Riponiemi. Pelaajatilanne on siis jatkuvasti helpottumassa, ja valmennuskaksikko Mika & Mika pääsee vihdoin valitsemaan kokoonpanoon mahtuvat pelaajat lähes täydestä miehityksestä.

Oman haasteensa ottelulle luo myös Apian kenttä. Hieno stadionidylli sopii totutusti Sinipaidoille, mutta kentän alusta on hieman vieraampi tekonurmiin tottuneelle tamperelaisporukalle. Haaste pelata isolla luonnonnurmella on kuitenkin molemmille joukkueille uusi, sillä perjantain ottelu on myös VaKPille ensimmäinen Apialla tällä kaudella.

Joukkueet ovat kohdanneet virallisessa ottelussa aiemminkin, vaikka sarjataso on tähän asti ollut eri. Sinipaidat kohtasivat Koskenpojat viime vuonna Suomen Cupissa, kun valkealaisporukka päätti TamU-K:n cup-taipaleen lukemin 0-1. Kauppista silloinen ottelu on jäänyt harmittamaan: ”Edellisestä kohtaamisesta jäi hampaankoloon, kun hävittiin huonommalle. Nyt on aika maksaa kalavelat!”. Ottelu muistetaan monen nykyisen TamU-K -pelaajan debyyttimatsina Sinipaidoissa, sekä tietysti Mika Kytöviidan suorasta punaisesta kortista.

Kalavelkoja on siis maksettavana ja kärkipaikka panoksena. Tervetuloa kannustamaan Sinipaidat voittoon myös vieraissa! Runsaslukuinen vierasyleisö pääsee ottelun lisäksi nauttimaan myös Apian kentän B-anniskeluoikeuksista, joten omia jaffoja ei tarvitse tällä kertaa ottaa mukaan.