Kakkosjoukkueen kausi huipentuu – nousu omissa käsissä

Kakkojoukkueen pelaajavalmentaja Vesa Suonsyrjä kirjoittaa kakkosjoukkueen kauden loppuhuipentumasta, kun kautta on jäljellä kolme ottelua. Näistä ensimmäinen pelataan NePa Talentin vieraana Kaukajärvellä tiistaina 1.9. klo 19.15 alkaen.

Tampereen piirin Kutosen neloslohkossa on jäljellä kolme ottelukierrosta, ja Sinipaitojen kakkosjoukkue on sarjan piikkipaikalla kolme pistettä TAS:n edellä. Voittamalla loput kolme ottelua joukkue juhlii siis varmuudella sarjanousua. Jos joukkueet päätyvät tasapisteisiin ratkaisee maaliero, joka tällä hetkellä on Sinipaitojen eduksi viiden maalin turvin (TamU-K 2 62–12 +50, TAS 56–11 +45).

Tilannetta tarkemmin pyöritellessä saadaan matemaattinen varmuus nousulle, mikäli joukkue kerää seitsemän pistettä jäljellä olevista kolmesta ottelusta. Mikäli TAS tiputtaa vastaavasti pisteitä viimeisen kolmen ottelun jaksolla, pienentää se tietenkin vastaavasti kerättävien pisteiden tarvetta. Tämä kaikki edellä kirjoitettu on kuitenkin puhdasta spekulaatiota. Ollessani eilen edustusjoukkueen mukana kuulin parhaan puheenvuoron mitä muistan kuulleeni aiheesta: ”Yhtään nousua ei voiteta puhumalla. Etukäteen ei jaeta pisteitä, vaan jokaiseen otteluun pitää keskittyä ja hakea nousu peli kerrallaan hyvän oman tekemisen kautta.”

Tämä sama mantra kulkekoon ohjenuorana Sinipaitojen kakkosjoukkueen loppurypistykseen, jossa kohdataan kolmena perättäisenä tiistaina NePa Talent (1.9.), Miau-miehet (8.9.) ja TahVe 2 (15.9.) Ylimielisyyteen tai heikkoon asenteeseen ei ole varaa yhdelläkään pelaajalla. NePa Talent oli kova vastus avauskierroksella, ja peli repesi vasta ottelun lopulla. Miau-miehet on pelannut tuloksellisesti heikon kauden, mutta joukkue pelasi viime kaudella Vitosessa ja jo avauskierroksella peli päättyi vasta loppuhetkillä Sinipaitojen eduksi. Päätöskierroksella kohdattava TahVe 2 paahtaa nuoruuden innolla, ja etenkin sarjan alussa sekin osoitti iskukykynsä.

TamU-K 2 pääsee loppukauteen ilman suurempia loukkaantumishuolia, sillä pitkäaikaispotilaina sivussa ovat ainoastaan Heikki Wilen ja Jukka Wennström. Luotettavan topparin Tuomas Hyrkkäsen pelikuntoa tarkkaillaan päivä kerrallaan. Edustusjoukkueen KaVo-voitossa pelanneet Jukka Ihalainen ja allekirjoittanut ovat poissa NePa Talent -ottelusta. Edustusjoukkueen pelaajatilanne heijastuukin myös kakkosjoukkueeseen, sillä tästä eteenpäin pelaamalla edustusjoukkueessa menettää pelikelpoisuutensa Kutosessa loppukaudeksi. Asia on joukkueiden valmennuksien välisen neuvottelun kohteena ja ratkaisut venyvät ainakin NePa Talent ottelun jälkeen.

Henkilökohtaisesti uskon omaan joukkueeseeni vahvasti. Viisitoista tappiotonta ottelua on vahva näyttö joukkueen luonteesta. Kautta on jäljellä kolme ottelua ja meillä on nous omissa käsissämme. Siinä mielessä tilanne on erinomainen ja samaan hengenvetoon totean, että mitään turhaa painetta on turhaa tuntea. Omalla tasolla pelatessamme voimme käydä ylpeinä taistoon kauden kääntyessä kohti kliimaksiaan. Tässä vaiheessa kautta pelataan ratkaisuista ja näistä hetkistä jos jostain pitää pystyä nauttimaan.

Jäljellä olevista otteluista kaksi ensimmäistä pelataan 1.9. ja 8.9. Kaukajärvellä ja kausi huipentuu 15.9. Ikurissa. Toivotankin kaikki seuraihmiset mukaan yhteiselle taipaleelle kohti Vitosta. Nähdään peleissä!

Vesa Suonsyrjä
TamU-K 2 pelaaja / valmentaja